Jaksaa, jaksaa!

marju-artikkelikuvaMiten sinä voit? Koska viimeksi kysyit itseltäsi tai sinulle tärkeältä ihmiseltä kuulumisia? Arjen kiireessä olisi hyvä pysähtyä useammin. Elon tuoreen Yrittäjämittarin mukaan olemme hyvinvoivia, tasapainoilijoita tai sinnittelijöitä. Kaipaamme tukea eniten henkilökohtaiseen hyvinvointiin. Yrittäjänainen-lehden numeroon 4/2016 keräsimme vinkkejä oman hyvinvoinnin edistämiseen. Lehden jutuissa eri alojen ihmiset kertovat, miten yrittäjän kannattaa pitää itsestään huolta.

Mistä saat virtaa ja voimaa? Hyvinvoinnista huolehtimisesta ei kannata tehdä liian monimutkaista. Tätä kirjoitusta varten mietin, mistä itse innostun. Nautin lukemisesta! Parhaillaan olen Laila Hirvisaaren Imatran historian pyörteissä. Parasta meditaatiota on mielestäni veden äärellä olo. Mieli saa tilaa ja rentoutuu vaivattomasti vain katselemalla. Pyrin joka päivä keräämään 10 000 askelta mittariini. Sarjakuvasankarimme Minna ilahtuu tällä kertaa järjestöverkoston kautta saamastaan vertaistuesta. Mistä sinä innostut?

Juuri nyt on paras aika aloittaa huolenpito itsestä. Olen luvannut kirjoittaa ylös päivittäin, mitä minulle kuuluu tänään. Yritän ponnistella sen eteen, että keskityn yhteen asiaan kerrallaan (vähemmän multitaskaamista), olen armollinen itselleni (kaikkea ei vain pysty tai jaksa tehdä tänään) ja elän hetkessä (mikä on tärkeitä tänään?). Lentokoneen turvaohje on aina hyvä pitää mielessä: ensin huolehditaan happinaamari itselle, sitten autetaan muita.


Marju Silander
Suomen Yrittäjänaisten toimitusjohtaja

Tämä blogi julkaistiin ensimmäisen kerran Yrittäjänainen-lehdessä 4/2016, jonka teemana oli hyvinvointi ja jaksaminen. Lue lehti tästä.


Blogissa: