Johanna Ratia on Yrittäjänaisten uusi toimitusjohtaja

Tradenomi Johanna Ratia, 46, on nimitetty Suomen Yrittäjänaisten uudeksi toimitusjohtajaksi  

Ratialla on monipuolinen yritysjohtajan sekä ja yrittäjän tausta.  Hän siirtyy uuteen tehtäväänsä perheyrityksen Farmtools Oy:n johdosta.   Hän on ollut Suomen Yrittäjänaisten hallituksen jäsen sekä Ylihärmän paikallisyhdistyksen puheenjohtaja ja hallituksen jäsen, sekä toiminut monipuolisesti mukana useissa verkostoissa, kuten Hallituspartnerit Pohjanmaa ja Etelä-Pohjanmaan Kauppakamari.  Ennen yrittäjyyttä Ratia on toiminut laskennan johtotehtävissä.

Tärkeitä arvoja minulle ovat luottamus sekä arvostus. Motivoidun haasteista ja pidän uuden luomisesta.   Hallitustyö sekä hallitustyön kehittäminen ovat minulle merkityksellisiä, Ratia kertoo.

Yrittäjänaisilla on monta mahdollisuutta kehittyä ja kasvattaa jäsenmäärää uusilla nuorilla yrittäjillä.

– Yrittäjänaisten vahvuus on tiivis paikallisyhdistystyö ja laaja valtakunnallinen verkosto, uusille jäsenille Suomen Yrittäjänaisten paikallisyhdistykset ovat helposti lähestyttäviä.  Tämä on meille mahtava potentiaali kehittää toimintaamme entistä houkuttelevammaksi.  Olen lupautunut hoitamaan tehtävää ainakin näin kevään ajan, jotta yhdistyksen operatiiviset tehtävät sujuvat.

Liiton hallituksen puheenjohtaja Tiina Koski kertoo hallituksen valinneen uuden toimitusjohtajan yksimielisesti.

–  Ratian valinta omien joukosta on meille tärkeä arvo, hänellä on vahvoja valtteja eritoten monipuoliset  verkostot, yrittäjyystausta sekä laskennan ja hallinnon osaaminen.   Etujärjestömme päätavoitteita ovat  perhekulujen tasaaminen laajalta veropohjalta sekä yrittämistä kannustavan veropolitiikan ja yrittäjän sosiaaliturvan edistäminen.

Lisätiedot:

Johanna Ratia, toimitusjohtaja, puh. 050 410 1739

Tiina Koski, puheenjohtaja, puh 040 522 0077

yrittajanaiset.fi


Tiedotteita: