Joulun huumaa!

Joulukuussa se taas alkoi kuin käskystä! Jouluvalot syttyivät, kaupat ja kadut koristautuivat ja musiikki vaihtui. Ja tahti vielä kiihtyy. Suomessa hillitystä joulusta vielä puhutaan ja monet kehottavat varovaiseen varusteluun, ettei jouluähky kyllästytä meitä ennen tärkeää päivää kokonaan. Silti vuosi vuodelta jouluisuus lisääntyy ja aikaistuukin.

Tänä vuonna erilaisten jouluvalojen valikoima on pyörryttävä, joulukalentereita on joka makuun, lemmikkejä unohtamatta, kynttilälyhtyjen röykkiöt ja tuikkujen säästöpakkaukset täyttävät parhaat myyntipaikat ja kransseja; niitä on oltava kai jo kahdeksan kullakin kotona!

Huumassa haalitaan koristeita, nauhoja, kynttilöitä, lahjapaperia, tarroja ja tietysti lahjoja.

Onneksi huumassa on hauskuutensa. Joulunaikaan moni vanha ja perinteinen on taas arvossaan. Itsetehtyä ja kotimaista etsitään myyjäisistä ja markkinoilta. Askarrellaan ja tuunataan itse. Moni käsityöläinen saa kiitosta puurtamiselleen. Aidot asiat muistetaan.

Kaupoilla juostessa, paketoidessa, kokatessa ja siivotessa saa kaivattua ja arvokasta hyötyliikuntaa.

Taas muistamme innostua myös siitä, että kotimaiset kasvikset ja juurekset ovat joulupöydän herkkuja. Kasvisvaihtoehtoja on runsaasti tarjolla.

Jouluna yhdessä tekeminen, ystävien muistaminen ja vähävaraisten auttaminen ovat arvossaan. Joulukonsertit tuovat lämpöä sisimpään.

Vuosi vuodelta kiihtyvä jouluhuuma on varma merkki ihmisen kaipuusta saada arkeen katkoksi juhlaa ja hemmottelua. Se kertoo tarpeesta saada kiireen keskelle ihmisyyttä ja aikaa läheisille. Huumaannutaan kukin tavallamme ja suodaan omanlainen joulu jokaiselle!

Kristiina Engström

Turun Yrittäjänaiset, puheenjohtaja


Blogissa: