Katja Rajala – Vaasan Yrittäjänaiset

Katja Rajala (1971)
Yrittäjä, toimitusjohtaja – Innopop Oy

Olen ehdolla jatkokaudelle Yrittäjänaisten puheenjohtajaksi

Suomen Yrittäjänaisille on tärkeää, että meillä on aina omat, ajassa olevat edunvalvonnalliset tavoitteemme kaikilla kolmella tasolla; valtakunnan-, alueen- että paikallistasolla. Ajallemme on tyypillistä, että tärkeitä teemoja voi nousta nopeastikin esiin. Näitä ei myöskään aina kyetä ennakoimaan. Tämä vaatii riittävää reagointikykyä tarttua asioihin ja tuoda esille Yrittäjänaisten näkökulma, viestien ja vaikuttaen asiasta vastaaviin päätöksentekijöihin.

Tehtäväni on missiomme mukaisesti raivata kasvun ja uudistumisen esteitä tasa-arvoisen yrittäjyyden edistämiseksi. Kaikille yrittäjille yhteiseltä vaikuttamisen agendalta painotamme etenkin kipukohtia, jotka koskettavat erityisesti naisvaltaisia yrittäjyyden aloja.

Viime vuoden eduskuntavaaliohjelmassa listasimme 15 keskeistä valtakunnallista tavoitettamme. Näistä 9 meni läpi hallitusohjelmaan. Näiden jäljelle jääneiden tavoitteidemme kanssa jatkamme työtämme. Painopisteemme ovat edelleen kolmen päätemaan alla: Yrittämisen kannustavuus, yrittäjän sosiaaliturva ja hyvinvointi sekä toimivat markkinat ja kannuste työllistää.

Ensi keväänä ovat kunta- ja aluevaalit. Nämä ovat yrittäjän arkea lähinnä olevat vaalit. Seuraavalle kaksivuotiskaudelle on erityisen tärkeää saada näihin luotua omat vaalitavoitteemme. Tämän tavoiteohjelman laatiminen onkin jo työn alla syksyn aikana.

Tavoitteeni puheenjohtajana on olla ajan hermoilla tiiviisti yhteiskunnallista keskustelua seuraten, että voimme nostaa sieltä meille tärkeimmät asiat agendalle. Minun roolini on yhdessä hallituksen ja toimitusjohtajan kanssa valmistella tavoiteohjelmat, tiedottaa niistä ja kohdata mahdollisimman paljon nykyisiä päättäjiä sekä tulevia ehdokkaita. Haluan myös kannustaa siihen, että moni yrittäjänainen lähtisi ehdokkaaksi tuleviin vaaleihin edistämän meille oleellisia asioita. On tärkeää, että paikallisyhdistyksille kehitetään tukea ja helposti jaettavaa materiaalia vaalitavoitteisiimme liittyen. Yhdessä viestien ja vaikuttaen näymme ja kuulumme.

Ensimmäisenä puheenjohtajan kaksivuotiskautena olen päässyt hyvin tehtävään kiinni. Saamani palaute on ollut kannustavaa. Teimme mm. yhdessä täysin uuden strategian liitolle. Seuraava kaksivuotiskausi tarjoaa mahdollisuuden syvempään strategian toteutukseen. Olen kiertänyt ympäri Suomen paikallisyhdistyksiä ja tavannut jäseniämme. Uskon, että minulla on annettavaa myös seuraavalle kaudelle tälle järjestölle, jonka koen merkitykselliseksi. Olen kokenut yritys- ja yhteiskuntavaikuttaja sekä yrittäjä. Tätä vuosien aikana kerrytettyä osaamispääomaa ja verkostoja olen valmis antamaan jatkossakin Suomen Yrittäjänaisten yhteisen edun eteen.

Toiminta ja luottamustoimet Suomen Yrittäjänaisissa:
Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtaja
Muu järjestötoiminta:
Suomen Yrittäjien valtuuston jäsen Suomen Yrittäjien elinkeinopolitiikan valiokunnan puheenjohtaja
Yhteiskunnalliset luottamustehtävät:
Vaasan kaupunginhallituksen jäsen
Vaasan kaupunginvaltuutettu
Pohjanmaan hyvinvointialueen hallituksen varapuheenjohtaja
Pohjanmaan hyvinvointilaueen valtuuston jäsen
Pohjanmaan hyvinvointialueen yksityisten palveluntuottajien yhteistyöryhmän jäsen
Eläkeyhtiö Elon yrittäjien neuvottelukunnan jäsen
Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahaston varapuheenjohtaja
Finnveran neuvottelukunnan jäsen
Pohjanmaan Yrityskummit yrityskummi/mentori