Katja tekee eikä epäröi

Yrittäjänaisten uusi puheenjohtaja on ehtinyt nähdä niin yrittäjyyden huippuhetket kuin nurjatkin puolet. Se antaa hänelle selkänojaa muiden auttamiseen ja yrittäjien edunvalvontaan.

Teksti Nadia Paavola Kuvat Sami Pulkkinen

Aina on mahdollista kehittyä

Ajatus on Katja Rajalan mielestä innostava ja inspiroiva: hän ei ole rutiinien suorittaja, vaan kertoo syttyvänsä, kun on mahdollisuus kehittää jotain uutta.

”En ole niitä ihmisiä, jotka seuraavat sivusta, kun muut tekevät. Teen mieluummin itse ja uskon vakaasti, että asioita voi muuttaa entistä parempaan suuntaan.”

Rajala valittiin syyskuussa Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtajaksi. Hän saa johtoonsa järjestön, joka on jäsenilleen kannustava ja helposti lähestyttävä.

”Yrittäjänaisissa on poikkeuksellisen vahva yhteishenki. Se on todella arvokas asia.”

Monenlaisessa vaikuttamistyössä mukana ollut Rajala tietää, mistä puhuu. Hän on muun muassa Suomen Yrittäjien valtuuston jäsen ja elinkeinopolitiikan valiokunnan puheenjohtaja sekä Vaasan kaupunginhallituksen jäsen ja hyvinvointialueen hallituksen varapuheenjohtaja. Paikallinen yrittäjäjärjestö on läpikotaisin tuttu, joten on aika siirtyä isompiin ympyröihin.

”Olen saanut kypsyä ja hakea kokemusta sekä verkostoja, joista varmasti on hyötyä uudessa roolissani. Yrittäjien edunvalvontaa ja näkemystä on tuotava esille entistä näkyvämmin.”

Vuosi 2023 alkaa puheenjohtajalla strategian uudistamisella, ja siihen liittyen tarkistetaan myös viestintäsuunnitelmaa. Tavoite on olla yhä useammin taho, jonka mielipide kuuluu ja näkyy, kun puhutaan yrittäjyyden kannustimista ja esteistä sekä siitä, mikä yrittäjien merkitys on tulevaisuuden hyvinvointivaltiossa. Rajala toteaa, ettei sukupuoli itsessään ole Suomessa yrittäjyyden kannalta olennainen tekijä, koska naisilla on yhtäläiset mahdollisuudet yrityksen perustamiseen ja tuottavaan toimintaan kuin miehillä. Työmarkkinoiden eriytyminen kuitenkin vaikuttaa siihen, millaisia edellytyksiä naisvaltaisilla aloilla on liiketoiminnan kasvuun.

”Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla markkinoiden sulkeminen voi olla esteenä menestystarinoille, joihin olisi potentiaalia ja osaamista. Jos kasvun mahdollisuuksia ei ole, yritykset eivät voi nousta siivilleen.”

Katja Rajalan taival yrittäjänä alkoi lähes sattumalta. Hän ei ollut niitä, jotka lapsesta saakka haaveilevat oman yrityksen pyörittämisestä, vaan unelmissa oli ensisijaisesti oma perhe ja lapsia. Tutustuttuaan ystävien kautta Pentikin luojaan Anu Pentikäiseen ja tämän puolisoon Topiin Katja kuitenkin alkoi pohtia oman myymälän perustamista. Kun sitten tarjoutui tilaisuus lähteä kauppiaaksi Vaasaan, hän tarttui siihen. Pian avautui myös toinen liike Porissa.

”Elettiin 90-luvun lamaa, ja olin nuori ja kokematon, 23-vuotias. Äkkiä olin paitsi yrittäjän myös työnantajan roolissa.”

Uuden yrityksen pelasti kotimainen tuotevalikoima. 90-luvulla kampanjoitiin voimakkaasti kotimaisen tuotannon ja palveluiden puolesta, ja se näkyi myös sisustustavarakaupassa. Lähes 30 vuotta myöhemmin Rajala muistelee, miten liikkeeseen saatettiin joskus saapua koko suvun voimin kerätyillä varoilla, jotta saatiin ostaa lahjaksi kotimaista laatua.

”Tässä ajassa on paljon samaa. Nyt puhutaan lähialueen yrittäjien ja pienyrittäjien tukemisesta, silloin kärkenä oli suomalaisuus. Molemmissa ajatuksena on yhteisön selviäminen vaikeista ajoista. ”

Noista vuosista alkoi sarjayrittäjän elämä. Rajala on toiminut usein naisvaltaisilla aloilla kuten varhaiskasvatuksessa ja työllistänyt uransa aikana monta ihmistä. Hän on aina ollut valmis ottamaan vastaan haasteita, kun ne ovat tuntuneet mielekkäiltä ja vastanneet hänen arvojaan.

”Minulta on kysytty, mihin tähtään, mikä on seuraava tavoitteeni. En tee päätöksiä mielessäni hieno ura, vaan valitsen asiat, joihin koen minulla olevan annettavaa. Kun johonkin ryhdyn, haluan sitoutua siihen täysillä.”

Jokaisen meistä kannattaa toisinaan pysähtyä miettimään, miten on päätynyt siihen pisteeseen, jossa nyt on. Rajalalle luonteva tilaisuus siihen oli kirjan kirjoittaminen. Yrittäjän syke – Yrittäjänä elämisen taito ilmestyi vuonna 2020.

”Yhä tärkeämmäksi minulle on tullut elää sellaista elämää, joka on hyvää myös ihan tavallisessa arjessa. Valmistun joulukuussa Mind Coachiksi, koska ajanhallinta ja stressinhallinta ovat myös yrittäjän elämässä tarpeellisia taitoja, joita voi opetella.”

Selkeät tavoitteet ja niiden saavuttamiseksi laadittu strategia ovat yritysvalmentajanakin toimivan Katja Rajalan mukaan yritykselle elintärkeitä, mutta silti elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan. Hän sai itse kokea tämän sairastuessaan alle kolmekymppisenä rintasyöpään, joka myllersi elämän vuosien ajaksi ja sai kyseenalaistamaan paljon.

”Kysyin lääkäriltä, saanko elää, ja hän sanoi, ettei voi luvata mitään. Minulla oli vastuu myös työntekijöistä, mutta kriisi pakotti keskittymään lapsiin ja paranemiseen. Olen äärettömän kiitollinen, että sain nähdä heidän aikuistuvan ja nyt saan seurata lapsenlapseni kasvua.”

Sairauden jälkeen Rajalasta tuntui, että on aika rakentaa uusia mahdollisuuksia. Johtamisen opinnot ja valmistuminen hallintotieteiden maisteriksi antoivat tunteen, että elämä kantaa. Tunteesta hän sai voimaa kokeilla myös uusia yrittämisen muotoja, hallitustyöskentelyä ja yhteiskuntavaikuttamista. Yrittäjyydestä on tullut elämäntapa.

”Silti voin avoimesti sanoa, että olen vuoroin vihannut ja vuoroin rakastanut yrittäjänä olemista. Olen nähnyt myös yrittäjyyden nurjan puolen, kun riskit kaatuvat päälle eikä mikään tunnu onnistuvan. Sitten olen taas löytänyt itseni uusista haasteista.”

Lähes 30 vuoden värikkään yrittäjätaustansa vuoksi Rajala uskoo ymmärtävänsä yrittäjien huolia ja ilonaiheita. Hän on oppinut tarkastelemaan kokonaisuuksia laajasta perspektiivistä sen sijaan että keskittyisi vain yksityiskohtiin.

”Yrittäjät luovat kasvua ja verotuloja ottamalla riskejä. Sen pitää olla kannattavaa, ja siihen voi vaikuttaa muun muassa verotuksella ja tukemalla joustavaa työntekomallia.”

Työelämän muuttuessa entistä pirstaleisemmaksi esimerkiksi YEL-maksuja tulisi pystyä säätelemään työtilanteen mukaan. Rajala toteaa, että murros kannattaisi tunnistaa eikä taistella sitä vastaan.

Yrittäjänaisten puheenjohtajana hän luottaa edeltäjiensä tekemään hienoon työhön, jonka perustalle on hyvä rakentaa. Hän uskoo, että yhdessä tekemällä Yrittäjänaisista tulee entistäkin näkyvämpi ja vaikuttavampi.

”Haastan kaikki jäsenet mukaan tähän tavoitteeseen. Jokainen meistä voi omalla paikallaan toimia vaikuttavasti.”

Katja Rajala
Syntynyt vuonna 1971
Sarjayrittäjä vuodesta 1994
Yhteiskuntavaikuttaja ja yritysvalmentaja

Kirjoittanut kirjan Yrittäjän syke – Yrittäjänä elämisen taito (Readme 2020).
Vinkki kaikille yrittäjille: Elämä kantaa. Siihen kun jaksaa uskoa – tulee sitten sotaa tai sairautta – niin elämä jatku

Voit lukea koko lehden tästä


Artikkeleita: