Kyllä valinnoilla on väliä

8022_lhiVuoden Yrittäjänaisen haku on paraikaa käynnissä ja jatkuu aina kesäkuun loppuun. Tällä ja muilla valinnoilla, liittomme nostaa esiin jäseniään, samalla kun tarjoamme valitulle väylän nostaa framille yrittäjänaisia liippaavia tärkeitä kysymyksiä.

Viime lokakuussa hyväksytyn strategiamme mukaan kruunaamme vuosittain Vuoden yrittäjänaisen, joka julkistetaan liittokokouspäivillä. Tänä vuonna liittokokouspäivät järjestetään 10. – 11. lokakuuta Savonlinnassa. Siellä julkistamme yhteistuumin OP-Pohjola-ryhmän kanssa tämän vuoden valtakunnallisen valintamme.

Vuoden 2014 valtakunnalliseksi yrittäjänaiseksi laakeroitu Katja Noponen on ollut hyvin esillä mediassa ja hän on ottanut innostuneella otteella ja taitavana sanankäyttäjänä esille yrittäjän arkea: yrittämisen esteitä ja iloja.

Noposen luotsaama Katja Noponen Oy hoitaa noin puolet Suomen työeläkekuntouksista. Firman ideana on palauttaa kärryiltä tippuneita takaisin työelämään. Yrityksen leipiin kuuluu liki 60 työtekijää ja tähän syssyyn on kyllä pakko toitottaa, että Noposen onnistumisprosentti on yli 70!

Joka toinen vuosi nuorelle yrittäjänaiselle myönnettävä Kultainen Oras -kannustuspalkinto napsahti puolestaan vastikään järjestetyillä Forssan Yrittäjänaispäivillä muotialan yrittäjä Johanna Soilulle. Tämän valinnan teimme yhdessä LähiTapiola-ryhmän edustajien kanssa. Soilun luotsaama Fashion Unit Oy tähyää kansainvälisille markkinoille ja Soilu kannustaa yrittäjiä yhteistyöhön ja luottamaan itseensä — ja siinä sitä perussanomaa itse kunkin sydämessä tutkittavaksi onkin.

Lisäksi julkistamme vuosittain aktiivisimman yhdistyksen ja vuoden toimihenkilön. Nämä valinnat alleviivaavat paikallisten toimijoittemme roolia ja sitä, miten jäsenemme saavat potkua arkeen juuri ja nimenomaan omasta yhdistyksestään. Tämän vuoden toimihenkilöksi valittiin Pirjo Poikelus ja vuoden yhdistyksen tittelin sai Kankaanpään Yrittäjänaisten yhdistys.

Valinnoilla on siis väliä, sillä nämä airuet vievät yrittäjänaisten edunvalvontaa ja yrittämisen sanomaa eteenpäin. Strategiamme mukaan liittomme on vaikuttaja, viestinviejä ja asiantuntija, joka tuo esiin jäsenistömme arjen ongelmia perusteltujen tosiasioiden pohjalta. Ja juuri siksi valinnoilla on väliä!

Seija Estlander
Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtaja


Blogissa: