Lankakauppaa yli rajojen

Jyväskyläläisyrittäjä Tiina Huhtaniemi
teki rakkaasta harrastuksestaan menestyvän bisneksen.
Nyt Titityyn Tukuwool-lankoja myydään ympäri maailman. 

Teksti Annamari Typpö Kuvat Emmi Virtanen

Kaikki alkoi omasta käsityöharrastuksesta. Jyväskyläläinen Tiina Huhtaniemi oli perhevapaalla lastentarhanopettajan työstään ja innostui tikuttamaan lapsilleen neuleita, joihin hän tilasi langat ulkomailta. Pian myös ystävät ihastuivat kauniisiin lankoihin ja pyysivät Huhtaniemeä tilaamaan ja myymään niitä heillekin.

“Tarpeesta ja kysynnästä se lähti. En siinä vaiheessa tiennyt yrityksen pyörittämisestä mitään, mutta päätin ottaa selvää. Ja kun olin kotona, oli helppo laittaa verkkokauppa pystyyn ja kokeilla”, Huhtaniemi kertoo.

Ensin Huhtaniemi myi käsinneulottuja villavaippahousuja. Lankakauppa Titityy avautui verkossa 2007, ja vuotta myöhemmin seurasi kivijalkamyymälä. Ensisijaisesti Huhtaniemi etsi tuolloin tilaa paisuneelle lankavarastolleen, mutta suunnitelma muuttui, kun eteen tuli sopiva liiketila. Sittemmin yritys on laajentunut ja muuttanut jo kolmanteen liiketilaansa Jyväskylän keskustassa. Päätoimisia työntekijöitä on neljä.

Kasvun moottorina toimii verkkokauppa, ja nyt Huhtaniemi vuorostaan lähettää lankoja Suomesta maailmalle. Globaalin verkkoliiketoiminnan ansiosta Titityyllä menee koronakriisinkin aikaan Huhtaniemen sanoin “yllättävän hyvin”. Myös paikalliset asiakkaat ovat löytäneet verkkokaupan nyt, kun kivijalkamyymälä on kiinni.

“Töitä on jopa enemmän kuin ennen, eikä minun ole ainakaan vielä tarvinnut lomauttaa ketään. Tämä on meille perinteisesti vuoden huonointa myyntiaikaa, mutta nyt myynti on ollut siihen nähden hyvää. Ehkä ihmisillä on nyt enemmän aikaa käsillä tekemiseen.”

Titityyn liikevaihto kurkottelee jo miljoonan euron rajaa. Verkkokaupan lisäksi kasvua on vauhdittanut oma tuotemerkki, Tukuwool, jolla on yli 60 jälleenmyyjää ympäri maailman. Tukuwool-langoissa käytettävä villa on sataprosenttisesti suomalaista, Mikkelissä kehrättävää ja Hämeenkyrössä värjättävää lampaanvillaa. Titityy osti Tukuwoolin liiketoiminnan vuonna 2016.

”Uskoimme suomalaisen laatulangan kiinnostavan myös maailmalla. Tukuwoolin osto ja suosio on ollut huippujuttu ja yksi parhaista päätöksistäni.”

Jälleenmyyjäverkoston kasvattamisen lisäksi Huhtaniemi on panostanut määrätietoisesti yhteistyöhön kansainvälisten neulesuunnittelijoiden kanssa. Yritys on ollut alusta alkaen aktiivinen myös sosiaalisessa mediassa ja käsityöharrastajien kansainvälisessä verkkoyhteisössä Ravelryssä, jolla on miljoonia käyttäjiä. Ne ovat tuoneet suomalaisyritykselle laajaa globaalia näkyvyyttä.

Myös kotimaassa ja paikallisesti Huhtaniemi on panostanut yhteisöllisyyteen. Kun Titityy muutti vuonna 2012 Toivolan Vanhalle Pihalle, Huhtaniemi huomasi miljöön tarjoavan mahdollisuuden erilaisiin tapahtumiin.

“Olin itse kiertänyt neulefestareilla Euroopassa ja miettinyt, että olisipa kiva järjestää sellaisia Suomessakin.”

Parina ensimmäisenä kesänä Toivolan Vanhalla Pihalla järjestettiin neulemiittejä, jotka hiljalleen kasvoivat festarimittaan. Ensimmäiset isot neulefestarit Jyväskylän Kesän kanssa järjestettiin vuonna 2016. Tapahtuma houkuttelee paikalle tuhansia osallistujia ulkomaita myöten.

“Ihmiset kaipaavat yhteistä tekemistä ja omaa heimoa. Somen lisäksi myös livenä treffaaminen on hirmuisen tärkeää.”

Neulefestarit ovat Huhtaniemen mukaan myös oiva paikka kohdata muita alan yrittäjiä.

“Siellä on pari-kolmekymmentä meidän parasta tai pahinta kilpailijaa – tai yhteistyökumppania, miten päin sen haluaa ajatella. Kehitämme markkinoita yhdessä ja viemme alaa eteenpäin. Olemme todenneet, että se on kaikille hyväksi. Moni tekee festareilla vuoden parhaat myynnit. Tältä vuodelta tapahtuma on valitettavasti jouduttu perumaan.”

Titityy järjestää myös erilaisia käsityökursseja ja neuleiltoja.

“Itse pyöritän neulekoulua, jonka osallistujista osa on ollut mukana vuosien ajan. Semmoinen yhteisön voima tuntuu hyvältä.”

Ensimmäisen työntekijänsä Huhtaniemi palkkasi kymmenen vuotta sitten. Kynnys apukäsien rekrytointiin tuntui korkealta, mutta se oli pakko ylittää. Muuten olisi ollut pakko panna puikot pussiin.

“Onneksi ovesta käveli sisään juuri oikea ihminen kysymään töitä. Ei tarvinnut käydä läpi hakemusrumbaa. Sen jälkeenkin kaikki työntekijät ovat hakeneet tänne itse ja sujahtaneet tosi hyvin tiimiin mukaan.”

Huhtaniemi on koronakriisin aikana kuullut monen yrittäjän kiittävän sitä, ettei ole työntekijöitä. Itse hän on toista mieltä.

“En olisi ikinä selvinnyt tästä itsekseni, työntekijät ovat minulle ensiarvoisen tärkeitä. Totta kai työntekijöillä on lain puolesta enemmän etuja kuin yrittäjällä, mutta arjen energiaa on turha tuhlata sen tuskailuun. Energia kannattaa mieluummin keskittää asioihin, joihin voi itse vaikuttaa. Siksi on tärkeä olla mukana myös järjestötoiminnassa ja vaikuttaa siihen, että järjestö vie epäkohtia tiedoksi päättäjille”, sanoo Keski-Suomen Yrittäjänaisten hallitukseen kuuluva Huhtaniemi.

On kyse sitten koronapandemian kaltaisesta poikkeustilasta tai muusta kriisistä, monesti suurinta rohkeutta on pyytää apua. Huhtaniemi uskoo, että kaikesta kyllä selviää, kunhan ei jää hautomaan asioita yksin eikä antaudu häpeän valtaan. Jos jokin asia mietityttää, se pitää ottaa heti käsittelyyn.

“Jos ahdistaa, pitää pyytää jeesiä. Aina ei tarvita ammattiapua vaan vertaistukikin riittää. Tärkeintä on, että puhuu vaikeistakin asioista ääneen. Olen nähnyt, että ihminen voi sairastua erittäin vakavasti, jos hän ei puhu huolistaan.”

Huhtaniemi itse on hakenut apua ja neuvoja esimerkiksi yritysneuvojilta, talouskonsulteilta ja kirjanpitäjältä.

“Olen itse ollut hyvin antimyyntihenkinen ja inhonnut lukuja ja exceleitä. Onneksi kirjanpidolliset asiat voi ulkoistaa. Tietyt asiat pitää toki yrittäjän itsekin tietää”, toteaa Huhtaniemi, joka on suorittanut työn ohella muun muassa Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon.

Tukena ovat olleet myös perhe ja ystävät sekä kanssayrittäjät.

“Verkosto on ensisijaisen tärkeä, samoin omat työntekijät. Lähipiirini koostuu ihmisistä, joihin voin luottaa ja jotka tietävät yhteisen suunnan.”

Huhtaniemi on kasvattanut yritystään pelottomasti ja kunnianhimoisesti. Siitä huolimatta hän pitää itseään pikemminkin varovaisena kuin rohkeana. Yrittäjäperheen tyttärenä hän on kokenut liiketoiminnan nousun ja tuhon jo lapsena, joten realismia on ollut matkassa riittävästi.

“Riskit on pidettävä sellaisina, että jos ne realisoituvat, pysyn itse pystyssä sekä henkisesti että taloudellisesti. Se on välillä myös jarruttava tekijä kasvussa”, Huhtaniemi myöntää.

Lankakauppias luottaa omaan näkemykseensä ja asiantuntijuuteensa.

Titityyn valikoimista löytyy lankoja sekä perinteiden ystäville että trenditietoisille hifistelijöille. Myös tuotevalikoiman vastuullisuuteen on kiinnitetty huomiota, ja yhteistyökumppaneiden on vastattava Titityyn eettisiä ja ekologisia standardeja.

“Minulle on kehittynyt sellainen lankavainunenä, joka on vienyt hyvin eteenpäin. Tiedän mistä ihmiset tykkäävät ja luotan siihen, että se mitä me teemme ja myymme on oikeasti hyvää ja laadukasta. Kotimaisen tuotannon tukeminen on minulle tärkeää.”

Kaikkein tärkeintä on Huhtaniemen mukaan muistaa, että melkein mitä tahansa voi oppia, jos vain itse haluaa – ja että myös virheiden tekeminen on sallittua.

“Kyllähän virheet ovat kettumaisia ja ärsyttäviä ja syövät naista ihan sikana, mutta toisaalta niiden sietäminen ja niistä oppiminen on kaikkein kasvattavin asia.”

”Uskoimme suomalaisen laatulangan kiinnostavan myös maailmalla.”

”Ihmiset kaipaavat yhteistä tekemistä ja omaa heimoa.”

Tiina Huhtaniemi
Syntynyt vuonna 1975. 
Yritys lankakauppa TitiTyy perustettu vuonna 2006.

Vinkki yrittäjänaisille: Älä jää yksin. Puhu ja kuuntele myös muita. Opiskele, haaveile ja unelmoi suuria. Moka on lahja, muutkin mokaa! 


Artikkeleita: