Lisää virtaa yrittämiseen

seija-estlanderYrityksen liiketoiminnan kehittäminen on firman menestyksen elinehto, ja samanlainen jatkuvan uudistumisen vaatimus pätee myös Yrittäjänaisten vaikuttamistyöhön.

On terveellistä pohtia välillä sitä, tekeekö leirimme oikeaan aikaan oikeita asioita? Käytämmekö kyllin räväkkää kieltä lipsumatta ylilyönteihin ja toistammeko kärkiviestejämme riittävästi eri näkövinkkeleistä? Uusiudummeko riittävästi ja jaksammeko iskujen jälkeen roihahtaa taas liekkeihin?

Sipilän hallitusohjelman kärkitavoitteita ovat julkisen talouden suitsiminen, sääntelyn purkaminen ja veroruuvin höllääminen. Tästä esimerkkinä on yrittäjävähennyksen voimaantulo vuoden 2017 alusta.

Hallitus linjasi äskettäin joukon yrittämistä ja työllistämistä kannustavia päätöksiä. Niissä helpotetaan esimerkiksi ensimmäisen työntekijän palkkaamista ja parannetaan itsensä työllistäjän sosiaaliturvaa. Nämä päätökset liippaavat vahvasti naisten yrittämistä, koska naiset toimivat mikro­ ja pk­yrittäjinä.

Uutta on nyt se, että yksinyrittäjän tukipakettiin kuuluvat ensimmäistä työntekijää palkatessa esimerkiksi palkkatuen tai starttirahan käyttö. Erityisen positiivista on myös se, että uuden työntekijän voi pestata avoimilta markkinoilta.

Näiden lisäksi liittomme odottaa, että hallitus tekee kilpailukyvyn kohentamiseksi isoja rakenneuudistuksia. Niitä ovat etenkin vauvalaskun eli vanhemmuudenviulujen tasaaminen, työpaikkasopimisen läpivienti ja yrittämistä kannustavan veropolitiikan edistäminen.

Seija Estlander
Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtaja

Blogi on julkaistu ensimmäisen kerran Yrittäjänainen-lehden (2/2016) Ajassa-palstalla.

Yrittäjänaiset 16.6.2016


Blogissa: