Lumikkien ja Tuhkimoiden aika on ohi

”Naisten määrä suomalaisten pörssiyhtiöiden johdossa on noussut ennätyslukuihin. Hallitusten jäsenistä naisia on 29 prosenttia, suurissa pörssiyhtiöissä 34 prosenttia.” Näin sanotaan Keskuskauppakamarin kahdeksannessa naisjohtajaselvityksessä. Kun luin selvityksen, suuni loksahti auki. Onko tämä tosiaan ennätys? Tuntuu todella pieneltä.

Onneksi tutkimuksessa selvisi myös, että naisten osuus johtoryhmien nuoremmissa ikäluokissa on selvästi suurempi kuin vanhemmissa. Parempaa kohti ollaan siis menossa.

Olen pohdinnoissani tullut siihen tulokseen, että paljon on siitä kiinni, miten tyttöjä on aiemmin kasvatettu. Ainakin minua on kasvatettu koulujen taholta kiltiksi ja nöyräksi. En sopeutunut muottiin, joten lähinnä ahdistuin ja koin olevani vääränlainen. Ihanaa on nähdä kuinka oma tytär jo päiväkodissa saa olla Peppi Pitkätossuna ja säännöt ovat sukupuolesta riippumatta samat kaikille. Ainakin siellä on menty valovuosia eteenpäin ja varmaankin myös koulumaailmassa. Se selviää minulle vasta muutaman vuoden kuluttua, kun esikoinen lähtee koulutielle.

Uskon, että meistä moni kärsii huomaamattaan kiltin tytön syndroomasta.
Ei uskalleta tehdä myyntiä tai itsensä brändäystä ja vähätellään omaa osaamistaan. Itse ainakin tunnistan tämän itsessäni. Pyöritän yritystäni mieheni kanssa ja usein etenkin hinnoittelu on minulle äärimmäisen vaikeaa. Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa kun olen sanonut mielestäni sopivan hinnan ja mieheni on lisännyt nollan perään. Ja tarjoukset ovat menneet läpi aivan samalla tavalla.

Minua on ainakin helpottanut, kun olen tunnistanut sen piirteen itsessäni ja tajunnut, että se on täysin ristiriidassa luonteeni kanssa ja hidastaa toimintaani. Nyt opettelen siitä pois. Paljon on tietysti työelämässä ja yrittäjyydessä myös ihan oikeita esteitä tasa-arvon toteutumiselle. Mutta jos me kaikki heitämme turhan itsemme aliarvioimisen romukoppaan, niin ehkäpä se esteiden purkaminen onnistuu ponnekkaammin. Ollaan siis rohkeita, terveellä itsetunnolla varustettuja vahvoja naisia, jotka opettavat nuorempia sukupolvia omalla esimerkillään.

Liisa Seppälä,

Suomen Yrittäjänaisten varapuheenjohtaja


Blogissa: