Mainettaan parempi YEL

Satu Huber

YEL tuo taloudellista turvaa yrittäjäuran aikana, kattaa pitkänkin eläkeajan ja on mainettaan parempi sijoituskohde, kirjoittaa työeläkeyhtiö Elon toimitusjohtaja Satu Huber.

Oletko kuullut sanottavan, että YEL-maksut kannattaa pitää alhaalla ja sijoittaa rahat yritystoimintaan tai osakkeisiin? Niin minäkin. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. YEL-vakuutus on yrittäjän turva monissa tilanteissa, joita ei yrittämisen alkuvaiheessa ehkä tule ajatelleeksi. Se turvaa yrittäjän taloutta esimerkiksi sairastuessa tai työttömyyden kohdatessa. Myös Kelan maksamat päivärahat perustuvat YEL-työtuloon. Moni yrittäjä herääkin YELin merkitykseen vasta äitiysloman kynnyksellä.

Tuleva vuodenvaihde tuo merkittävän muutoksen monen yrittäjän sosiaaliturvaan, kun Kelan päivärahan laskemisen perusteet muuttuvat. Jos YEL-maksu on tarkoituksella pidetty liian alhaisella tasolla, voi muutos tuoda ikäviä yllätyksiä.

Vielä tänä vuonna päivärahan perusteena käytetään joko vuoden 2017 verotettuja tuloja tai edeltävien kuuden kuukauden tuloja. 1.1.2020 alkaen päiväraha lasketaan edeltävien 12 kuukauden tulojen mukaan. Päivärahan tasoa ei voi enää parantaa nostamalla työtuloa vasta vähän ennen äitiysvapaata. Siksi työtulo kannattaa pitää oikealla tasolla koko työuran ajan.

YEL on mainettaan parempi myös sijoituksena. Moni yrittäjä uskoo saavansa paremman tuoton rahoilleen sijoittamalla itse. Jotkut tässä varmasti onnistuvatkin, kaikki eivät. Toivoisinkin yrittäjien tutustuvan Elon sivuilla olevaan YEL-laskuriin, joka kertoo, millaisen taloudellisen turvan YEL-vakuutus erilaisissa tilanteissa tuo. Kun karttuvan eläkkeen määrää arvioidaan eläkkeellejäämisvuoden tasossa, pärjää YEL-eläke hyvin vertailussa moneen muuhun sijoitukseen. Mikään muu sijoitus ei kuitenkaan tuo yhtä laajaa turvaa yrittäjän elämän jokaiseen vaiheeseen.


Artikkeleita: