Minäkö riistäjätyönantaja?

Yrityksiä on erilaisia. On suuria konserneja ja teollisuutta, mutta ylivoimaisesti suurin osa yrityksistä on pieniä pk- yrityksiä. Työelämä on jo pitkään ollut murroksessa, ja yrittäjyyden kuvakin on muuttunut.
Tyypillinen yrittäjä on itsensä työllistäjä, joka mahdollisesti tarjoaa työpaikan muutamalle muullekin henkilölle. Siis tarjoaa työpaikan. Huolehtii työntekijän palkanmaksusta, verojen pidätyksestä,  työterveydestä, lomapalkoista, lomaltapaluurahoista, työttömyysvakuutuksesta, ja monesta muusta kuluerästä joita työllistämisestä lankeaa. Sitten jos jotain tuloksesta jää, saa yrittäjä myös itselleen palkkaa. Näin ei aina todellakaan ole.  Nämä kampaajat, kauneusalan yrittäjät, käsityöläiset,  puotien pitäjät ovat yhteiskunnan tukijalka. Jos ei olisi näitä rohkeita ihmisiä jotka uskaltavat työllistää itsensä lisäksi muitakin, ei olisi hyvinvointiyhteiskuntaa.

Kotkassa vietetään pari kertaa vuodessa Puotipäiviä. Kyseessä on kivijalkayrittäjien yhteinen kampanja, jonka tarkoitus on kiinnittää asiakkaiden huomiota yksityisyrittäjien kahviloihin, puoteihin ja käsityöläisyrityksiin. Jotta muistettaisiin se, että jos heidän palvelujaan ei käytetä, nämä persoonalliset yritykset häviävät katukuvasta.  Ei ole helppoa kilpailla ketjujen ja verkkokauppojen kanssa, pitää erottua. Pienten yritysten valtti on juuri persoonallisuus ja joustava palvelu. Yrittäjä joutuu / haluaa laittaa itsensä likoon koko persoonallaan, että pärjää.

Tutustu rohkeasti yrittäjään yrityksen takana, hän on vain tavallinen ihminen ja vastuunkantaja. Jokainen yrittäjä haluaa myös keventää omaa raskasta työtaakkaansa ja tarjota työpaikan jollekin toisellekin. Yrittäjä ottaa henkilökohtaisen riskin. Onnistuuko rekrytointi, riittääkö rahat. Kukaan ei rekrytoi siksi että voisi sitten irtisanoa kevyin perustein. Kyllä se on aina raskas päätös. Siksi Yrittäjänaiset tukee hallitusta irtisanomislain valmistelussa. Jotta riski olisi edes hiukan kevyempi. Vielä riittää töitä työllistämisen sivukulujen kohtuullistamisessa, vanhempainkulujen jakamisessa kaikkien kesken ja pienyrittäjän sosiaaliturvan kehittämisessä.

Anne Taavila-Toikka
Kotkan Seudun Yrittäjänaisten varapuheenjohtaja


Blogissa: