Montako senttiä on yrittäjänaisen euro?

anne-salmiSanotaan, että naisen euro on 80 senttiä. Itselleni senteistä tulee mieleen aina ystäväni, joka kamppaili kilojensa kanssa. Sivumennen sanoen, ihan tuttua puuhaa itsellenikin. Ystävälläni oli tapana tuskailla peilin edessä ja kysellä, että ”mistä näitä senttejä tulee”.

Vakavammin ajateltuna yrittäjänaisen tulojen ja elintapojen välillä on kytkyä. Stressaantuneina lohdutamme itseämme helposti herkuilla. Tarpeeksi kun stressaa ja lohduttaa, niin senttejäkin alkaa ilmaantua. Vaan ei välttämättä pankkitilille.

Yrittämisessä tärkeää on pitää pää kylmänä ja katse avaralla. Näkökulman kapeneminen heikentää helposti bisnestäkin ja jos ei bisneksellä mene hyvin, niin ei yrittäjän työhyvinvointikaan kukoista. Stressi on yksi ketterä näkökulman kaventaja, joka tuo mukanaan lieveilmiöitä – huonoja yöunia, herkuttelua, tissuttelua, liikunnan laiminlyömistä. Nämä kaikki sellaisia seikkoja, joiden välttäminen edesauttaisi virkeyttä ja pään kylmänä pitämistä eli olisi taloudellisesti järkevää yrityksen kannalta. Monesti saammekin itse kierteen aikaan – kun yksi asia on hankalasti, niin toimimme tavalla, joka saa lisää hankaluuksia aikaan. Ja vielä joku väittää, että ihminen on rationaalinen olento!

Yrityksen taloudellinen tilanne on ratkaiseva yrittäjän työhyvinvoinnin kannalta. Kassa tyhjänä ei mene hyvin. Mutta sama pätee myös toisinpäin. Yrittäjän hyvinvointi on ratkaiseva edellytys yrityksen taloudelliselle tilanteelle. Harvemmin hermoheikkojen ja huonosti nukkuvien tissuttelijoiden yritykset porskuttavat, ainakaan kovin pitkään.

No joo, sanoo joku jo mielessään. Aika lehmänhermoinen saa olla, jos yrityksellä sakkaa eikä mitenkään vaikuttaisi uniin. Totta! Eräs yritysneuvonnan asiantuntija kertoi, että yrittäjät eivät kuitenkaan ota yhteyttä heihin, jos menee huonosti. Kun tilanne on edennyt tarpeeksi pitkälle, ei jaksa enää välittää. Jotkut yrittäjät ovatkin toivoneet, että yritysneuvonnasta päin oltaisiin heihin yhteydessä säännöllisesti, jotta asioihin ehdittäisiin puuttua ajoissa. Mielestäni mahtava tavoite, jonka toteutumista jouduttaneen kuitenkin tovi odottelemaan. Sillä välin: Mitä sinä aiot tehdä omien senttiesi* eteen? Keneltä pyydät ja saat tukea silloin, kun omat voimat eivät riitä?

*P.S. Kassan sentit ylös, vyötärön alas. (Poikkeusta vain joululomalla.)

Anne Salmi
vanhempi asiantuntija, Naiset työssä -ESR-hanke, Työterveyslaitos

Vinkkejä ja ideoita hyvinvoinnin edistämiseen: www.ttl.fi/naisettyossa ja www.ttl.fi/pienyritys


Blogissa: