Nimikkokansanedustaja Yrittäjänaisten tueksi

Suomen Yrittäjänaisten ensimmäiseksi nimikkokansanedustajaksi kutsuttiin kansanedustaja ja vihreiden vastavalittu varapuheenjohtaja Iiris Suomela. Nimikkokansanedustajien kautta on tarkoitus viedä viestiä päättäjille naisten yrittäjyyteen liittyvistä haasteista ja ongelmakohdista.

Suomen Yrittäjien teettämän Yrittäjägallupin mukaan jopa 40 prosenttia naisyrittäjistä ansaitsee alle 2 000 euroa kuukaudessa, kun vastaava luku yrittäjämiehillä on 25 prosenttia. Myös hyvätuloiset yrittäjät ovat useimmiten miehiä. Yli 4 000 euroa kuukaudessa ansaitsevia miesyrittäjiä on 37 prosenttia, kun vastaava luku naisilla on 17 prosenttia.

Juurisyitä naisten heikompiin ansioihin sekä työ- että yrittäjyyspolulla on varmasti monia. Yksi syy naisyrittäjän heikompaan ansaintaan on naisten pitämät perhevapaat ja perhevapaiden vaikutus naisvaltaisten alojen palkanmaksukykyyn. Vanhempainpäivärahapäivistä yhä 90 prosenttia on naisten pitämiä. Perhevapaauudistus toivottavasti vaikuttaa isien halukkuuteen pitää nykyistä pidempiä perhevapaita. Se on sekä äidin että isän, mutta erityisesti myös lapsen etu. Lisäksi koko yhteiskunta hyötyy siitä, että molemmilla vanhemmilla on mahdollisuus osallistua tasa-arvoisesti työelämään.

Kotitalousvähennys, arvonlisäveron alaraja ja yrittäjän sosiaaliturva ovat myös niitä asioita, joilla on suuri merkitys erityisesti naisyrittäjille.

– Pidämme tiivistä yhteyttä nimikkokansanedustajiimme. Pyrimme löytämään sellaisen jokaisesta puolueesta. Olemme puoluepoliittisesti sitoutumaton järjestö, mutta vaikuttaminen tapahtuu osallistumalla politiikkaan, toteaa Yrittäjänaisten puheenjohtaja Tiina Koski.

– Erityisesti tulevat aluevaalit koskevat naisyrittäjiä, sillä hyvinvointialueet vastaavat jatkossa sosiaali- ja terveystoimesta, jossa toimii pääosin naisia. Naisyrittäjien jättäminen julkisten palvelujen ulkopuolelle olisi katastrofaalista. Yrittäjät pitää ottaa mukaan kaikkiin koti- ja hoivapalveluihin, jatkaa puheenjohtaja Koski.

Nimikkokansanedustajiksi kutsutaan kansanedustajia, joille tasa-arvoasiat ovat tärkeitä ja jotka ymmärtävät pienyrittäjyyttä ja haluavat tukea sitä.

Lisätietoja

Tiina Koski
puheenjohtaja
[email protected]
puh 050 375 9234

Carita Orlando
toimitusjohtaja
[email protected]
puh 040 544 5519


Tiedotteita: