Yrittäjänaiset tekevät pitkää työpäivää. Vuosi sitten tehdyn selvityksen mukaan yrittäjänaiset paiskivat liki 50 tuntista työviikkoa ja vain 44 prosenttia arvioi pitävänsä sopivasti lomia.
Suomessa on tänään 170 000 yksinyrittäjää, ja määrä on kasvanut viimeisen 10 vuoden aikana 40000:lla. Suomen talouden rakenteissa on tapahtunut viime vuosina rajuja muutoksia, ja yhä useammat työntekijät sukkuloivat jatkossa yrittämisen ja palkkatyön välillä.
Yrittäjän sosiaaliturvan perustana olevat YEL-työtulot ovat keskimäärin alle 2 000 euroa kuussa, kun yksityisen sektorin palkansaajan vastaavat kuukausiansiot ovat yli 3 000 euroa.
Yrittäjän työtuloon perustuva YEL-vakuutus on yrittäjän elämänturvan perusta ja YEL-tulot määrittelevät monia Kelan etuuksia. Ne ovat perustana esimerkiksi sairauspäivärahalle, äitiys- ja vanhempainrahalle sekä vanhuuseläkkeelle.
Yrittäjän valttina ja sudenkuoppana on oikeus määritellä itse omat YEL-työtulot, ja liian monet yrittäjät maksavat itselleen liian alhaista YELiä. On sääli, että alivakuuttaminen jyrää yrittäjäpolvesta toiseen siitäkin huolimatta, että aloittava yrittäjä saa neljältä ensimmäiseltä vuodelta maksuihinsa alennusta.
Yrittäjän sosiaaliturva tulee nostaa talouden rakennemuutoksista johtuen paremmalle tolalle, ja esimerkiksi sairastumien osalta sosiaaliturvaa tulee petrata edes siten, että yrittäjän omavastuu muutetaan samalle tasolle maatalousyrittäjien kanssa. Toisaalta esimerkiksi toiminimiyrittäjän on voitava vähentää oman sairaan lapsen hoitokulut verotuksessa, sillä työntekijöiden lapset ovat saaneet sairastaa jo pitkään firman piikkiin.
Yrittäjän samasta tulosta maksaman sosiaaliturvan pitää olla myös samalla tasolla palkansaajan sosiaaliturvan kanssa. Tämä on tärkeätä siksi, että yrittäjät tekevät työuransa aikana pitkiä työpäiviä ja tinkivät vapaa-ajastaan. Siksi ei ole oikein, että yrittäjät joutuvat kovan päivän kulminaatioksi vielä vanhuudessaan kitueläkkeelle.
Yhden joukon selkänahasta kansakuntamme hyvinvointia ei voi rakentaa. Se on liian yksisilmäistä ja siksi päättäjillä on edessään mietinnän paikka: tämä maa tarvitsee yrittäjiä siinä, missä työntekijöitäkin. Ja juuri nyt, hallituksen strategiaohjelman valmistuttua, on oikea aika katsoa, mitä uudistuksia yrittäjien sosiaaliturvassa pitää tehdä, jotta yrittäjät eivät olisi valtiovallan erityisessä epäsuosiossa.
Seija Estlander
Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtaja
Aiheesta keskustellaan SuomiAreenassa, kun Yrittäjänaiset ja naiskansanedustajat ottavat mittaa leikkimielisessä lentopalloturnauksessa Porin Herralahden kentällä torstaina 16.7. kello 13-14.