Perhevapaauudistus vietävä maaliin

Suomen Yrittäjänaiset on pettynyt siihen, ettei hallitus vienyt puoliväliriihessä perhevapaauudistusta maaliin. Liitto vaatii vauvalaskun tasaamista työntekijöiden ja työnantajien kesken, koska naisten yrittämistä ja työntekoa ei kannata pitää jäähyllä.

Puheenjohtaja Seija Estlander ja toimitusjohtaja Marju Silander sanovat Suomen talouskasvun edellytyksenä olevan sen, että naiset noteerataan miesten tavoin yrittäjinä ja työntekijöinä.

– Paitsi talouskasvun buustin vuoksi, uudistus on tarpeen tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden vuoksi, ovathan suomalaiset naiset hyvin koulutettuja ja naisten opinnot maksetaan meillä verorahoilla siinä missä miestenkin.

– Yksi lapsi maksaa äidin työnantajalle noin 12 000 euroa. Sen pohjana ovat naisten noin 3 000 euron kokonaiskuukausiansiot ja summasta on vähennetty huhtikuun alusta äidin työnantajalle maksettava 2 500 euron kertakorvaus.

– Olemme vastaikään lanseeranneet nettisivuillamme uuden vauvalaskurin, johon voi syöttää äidin kuukausiansiot. Esimerkiksi siivoojan 2 020 euron kokonaisansioilla äidin työnantajan maksettavaksi napsahtaa noin 7 000 euroa ja naisjuristin 5 020 euron kokonaisasioilla vauvalasku on liki 22 000 euroa, Marju Silander summaa.

Seija Estlander toteaa monien puolueiden ja liitojen tulleen äskettäin ulos omilla perhevapaamalleillaan.

– Niiden ongelmana on kuitenkin se, että ne pureutuvat usein vain äidin ja isän ajan tasaamiseen, vaikka nyt on aika puhua myös rahasta, tasa-arvosta ja lapsen edusta.

– Vauvalaskun maksattaminen äidin työnantajalla siltä osin, mitä Kela ei korvaa, on tupo-pöytien jäänne maatalous- ja teollisuusyhteiskunnasta. Tästä syystä hallituksen pitää pistää nyt myllytys käyntiin ja kaataa nurin naisten firmojen kasvua, kansainvälistymistä ja työllistämistä jarruttava tulppa.

–  Rakenteellisen ongelman ratkaisu on tarpeen myös siksi, että nuoret synnytysikäiset naiset saisivat opintojensa jälkeen pätkätöiden sijaan pysyviä työpaikkoja siinä missä nuoret miehetkin.

– Suomella ei ole enää moraalisesti ja taloudellisesti varaa pitää naisia toisarvoisina yrittäjinä ja työvoimareservinä.

– Lisäksi on tärkeätä, että uudistukseen nivotaan yrittäjä-äidin sosiaaliturva.  Se on tarpeen siksi, että äiti se on yrittäjä-äitikin ja hän ansaitsee turvan äitiyden, sairauden, työttömyyden ja vanhuuden varalle siinä missä muutkin. Vai onko Suomi tosiaan vain maa kallis isien, Seija Estlander ihmettelee.

Lisätiedot:

Seija Estlander, puheenjohtaja, p. 050 302 8460

Marju Silander, toimitusjohtaja, p. 050 409 2561

Linkki vanhemmuuden kustannuksien vauvalaskuriin 

Vauvalasku tasattava – perustelut


Tiedotteita: