Pienyrittäjät ovat tyhjän päällä

Hallituksen päätöksen mukaan, yrittäjät yritysmuodosta riippumatta saavat oikeuden työttömyyspäivärahaan ilman, että yritystoiminta pitää lopettaa. Tämä on hieno uutinen. Moni yrittäjä on aivan tyhjän päällä tällä hetkellä. Myynti on pysähtynyt kuin seinään, mutta kulut juoksevat täysimääräisesti. Yrittäjät ovat huolissaan sekä oman henkilökohtaisen taloutensa puolesta että yritystoiminnan jatkuvuuden puolesta. Lisäksi velkaantumisen pelko ahdistaa monia.

Työllistäville yrityksille on tärkeää, että lomautusaika lyhenee merkittävästi. Työnantajayrittäjät myös arvostavat, että lomautustilanteissa työntekijät pääsevät heti työttömyysturvan piiriin. Yrittäjät kantavat vastuuta ja huolta työntekijöistään. Tässä tilanteessa palkansaajat tarvitsevat turvaa ja yrittäjät tarvitsevat rahallista tukea.

Seuraavat, vähintään kolme kuukautta, ovat aikaa, jolloin hyvin monen yrittäjän liiketoiminta on täysin pysäytetty. Pienyrittäjällä ei ole puskureita, joilla maksaa yrityksen kiinteitä kuluja, jotka juoksevat vaikka liikevaihto on lähes tai täysin nollassa. Suomella ei ole varaa päästää yksin- ja pienyrittäjiä siihen tilanteeseen, että he joutuvat siirtymään työttömiksi.

Tarvitsemme edelleen isoja päätöksiä.

Korko- ja perintäkuluille pitää asettaa rajat. Tulemme loppuvuodesta näkemään erittäin velkaantuneita yrittäjiä, joilla velan lisäksi perintäkulut ovat kasvaneet kohtuuttoman suuriksi.

Yrittäjien eläkemaksuille tarvitaan kuuden kuukauden maksuvapautus ilman vaikutusta eläkkeeseen tai sosiaaliturvaan. Yrittäjät yleensä ensimmäisenä tinkivät omasta palkasta ja omista eduista. YEL työtulon muutos minimiin on tässä tilanteessa väärä päätös. Nyt keskimääräistä isompi riski sairastua.

Työttömyysturvan myöntäminen yrittäjille seuraavan kolmen kuukauden ajaksi, pitää toteuttaa niin, että te-toimistolla on mahdollisuus tulkita nykyistä lakia, jossa yrittäjä on oikeutettu työttömyysturvaan. Lakimuutokset ja hakemusten käsittely tulee viemään aikaa. Yrittäjä, joka tarvitsee työmarkkinatuen, tarvitsee sen heti. Yrittäjä tai freelancer, joka liiketoiminnallaan ansaitsee itselleen vain palkan, on nyt täysin tyhjän päällä. Palkansaaja ja yksinyrittäjä ovat tässä samalla viivalla. Harvalla on puskuria kolmen tai kuuden kuukauden ajalle.

Business Finlandin rahoitukset pitää koskea myös toiminimiyrittäjiä. Yritysmuoto ei voi olla ratkaiseva tekijä, kun myönnetään tukirahaa yrityksille, joiden liiketoiminta kärsii koronavirustilanteesta.

Verottajan perimä viivästys- ja viivekorko pitää laskea nollaan loppuvuoden ajaksi. Nykyinen seitsemän prosentin korko on kohtuuton ja suunniteltu määräaikainen kolmen prosenttiyksikön alennus ei lämmitä pienyrittäjää. Heille arvonlisävero ja työnantajasuoritukset ovat ne ensimmäiset erät, joiden maksua lykätään.

Suomella ei ole varaa päästää kymmeniätuhansia yrityksiä konkurssiin ja yrittäjiä työttömyyskortistoon. Kuten ministeri totesi, what ever it takes, we have to make it.

Carita Orlando
toimitusjohtaja


Tiedotteita: