Seija Estlander jatkaa Yrittäjänaisten puheenjohtajana

Valtiotieteen maisteri Seija Estlander jatkaa pestiään Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtajana. Valinta tapahtui liittokokouksessa Savonlinnassa.

Seija Estlander, kuva: Niina Stolt
Seija Estlander, kuva: Niina Stolt

Estlander starttaa toisen kaksivuotiskautensa ensi vuoden alusta. Hän tahtoo vaikuttaa vahvasti siihen, että naisvaltaisten alojen yrittäjät voivat toimia yrittäjinä samoista lähtökuopista kuin miesvaltaisten alojen yrittäjät.
— Kärkitavoitteitani ovat yrittäjänaisten arkea liippaavan edunvalvonnan tehostaminen ja sosiaaliturvan petraaminen. Lisäksi tahdon syventää yrittäjäjärjestöjen ja naisjärjestöjen välistä yhteistyötämme sekä tehostaa jäsenhankintaa ja jäsenhuoltoa.

Estlander arvioi Yrittäjänaisilla olevan hyvät muskelit jäsenmääränsä kasvattamiseen, sillä jäsenet kuuluvat liittoon henkilöjäseninä, eivätkä yritystensä kautta.
— Noin 30 prosenttia yrittäjistä on naisia. Olen varma, että naisvaltaisten alojen ääni noteerataan paremmin, kun meitä on enemmän.
— Suomessa on nyt noin 170 000 yksinyrittäjää ja viimeisen 10 vuoden aikana yksinyrittäjien määrä on kasvanut yli 40 000 hengellä.
— Olen varma, että rakentavalla otteella pystymme vaikuttamaan naisvaltaisten alojen toimintaedellytyksiin, sillä nykyisessä eläkebuumissa ja talouden turbulenssissa Suomi tarvitsee kipeästi naisten yrittämistä.

Lisätietoja:
Seija Estlander, puheenjohtaja, p. 050 302 8460
Marju Silander, toimitusjohtaja, p. 050 409 2561


Tiedotteita: