Kuntien keskityttävä ydintehtäviensä järjestämiseen

Suomen Yrittäjänaiset tukee vahvasti Suomen Yrittäjien kantaa kuntien tehtävistä, vaikuttavista työllisyystoimista ja yrittämisen edellytysten säilyttämisestä.

Kuntien ratkaistavana on merkittäviä haasteita, kuten väestön ikääntyminen, kaupungistuminen ja ilmastonmuutos.  Suomen Yrittäjänaiset jakavat vahvasti Suomen Yrittäjien puheenjohtajan Jyrki Mäkysen näkemyksen siitä, että yrittäjyys on osa näiden haasteiden ratkaisua.  Myöskään työllisyyteen ja yrittäjyyden edellytyksiin liittyvät haasteet eivät parane itsestään.  

Olemme vahvasti samoilla linjoilla Suomen Yrittäjien kanssa useista kuntien tehtävistä, työllisyystoimista sekä yrittäjyyden edellytysten säilyttämisestä, toteaa puheenjohtaja Tiina Koski.

Seuraavan hallituksen työlistalla on oltava ratkaisuja kuntien haasteisiin.  Erityisesti kuntien keskittymistä ydintehtäviensä järjestämiseen niin, että palveluiden tuottaminen eriytetään palveluiden järjestämisestä.  Kuntien yritystoiminta on luonut usealle toimialalle epäterveen kilpailutilanteen.  Koski alleviivaa, että kunnalla tai kuntayhtymällä ei tule olla yksinoikeutta esimerkiksi ateriapalveluihin, tilitoimistopalveluihin tai rakentamiseen. 

Yrittäjillä pitää olla kannustimia panostaa kasvuun, mahdollisuuksia työllistää osaajia sekä hyvät tulevaisuuden näkymät investointihalukkuuden lisäämiseksi.  Käytännössä nämä toimet tarkoittavat esimerkiksi arvonlisäveron alarajan nostamista ja viiden prosentin yrittäjävähennyksen säilyttämistä.

Seuraavan hallituksen on ohjattava merkittäviä panoksia ja toimenpiteitä tasa-arvon ja yrittäjyyden edistämiseksi, lisäksi kannustavan verotuksen ja turhan sääntelyn purkaminen, tulee olla eduskunnan päätöksenteon keskeisenä päämääränä, painottaa toimitusjohtaja Johanna Ratia.

Suomen Yrittäjät kannannotto15.5.2019: Kuntien tehtävät tulee selkiyttää ja ratkaista julkisten palveluiden rahoitus. 

Suomen Yrittäjät kannanotto 14.5.2019: Työllisyys ei parane itsestään – tarvitaan vaikuttavia työllisyystoimia.

Järjestöt yhdessä 14.5.2019: Hallitusohjelman turvattava yrittäminen ja omistajuus

Lisätiedot:
Tiina Koski, puheenjohtaja, puh 050 375 9234

Johanna Ratia, toimitusjohtaja, puh. 050 410 1739



Tiedotteita: