Talouskasvun avain on naisten taskussa

Yli 40 prosenttia alkavista yrittäjistä on Uusyrityskeskuksen mukaan jo naisia. Yrittäjistä ja johtajista naisia on vain noin 30 prosenttia.  

Olen välillä tuskaillut sitä, miten hitaasti uudistukset tapahtuvat ja siksi minun uskoni horjuu toisinaan. Mutta sitten sanon taas ääneen itselleni, että naisten yrittäminen on vielä haurasta, ovathan naiset voineet toimia yrittäjinä vasta elinkeinovapauden jälkeen.

Julkisuudessa naiset ovat näkyneet vasta viimeisen sadan vuoden aikana, ja tällöin he ovat toimineet etenkin politiikassa, taide- ja kulttuurielämässä. Kodin ulkopuoliseen työhön naiset läksivät viime sotien jälkeen ja lopullisesti naisten työnteko löi läpi 1970-luvulla, kun lasten päivähoitojärjestelmä pystytettiin.

Mutta nyt on uusien tuulten aika, ja siksi seuraavassa hallitusohjelmassa kannattaa noteerata naiset yrittäjinä ja työntekijöinä, sillä naisten hoteissa on talouskasvun avain. Näin siksi, että naisia on puolet väestöstä ja suomalaisnaiset sijoittuvat vuodesta toiseen OECD:n koulutustilastojen kärkisijoille.

Lisäksi kannattaa muistaa, että naisten koulutus maksetaan verovaroilla siinä missä miestenkin. Emmekä me suomalaiset sentään niin äveriäitä ole, että meillä olisi varaa hukkainvestointeihin.

Näillä koordinaateilla summattuna, pidän tärkeänä sitä, että seuraava hallitus raivaa pois naisten yrittämisen esteet. Isoja jarruja ovat etenkin sosiaaliturvaa liippaavat puutteet, minkä vuoksi yrittäjän eläkejärjestelmä on uudistettava. Lisäksi vauvalasku tulee kattaa verovaroin ja alvin alaraja tulee nostaa EU-maiden tasolle, jotta se tukee pienyrittäjien pärjäämistä.

Uskon, että näillä lääkkeillä naisten firmat alkavat kasvaa, kansainvälistyä ja työllistää. Ei se sen kummempaa ole.

Seija Estlander

Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtaja


Blogissa: