Tehdään työllistämisestä helppoa

Työllistäminen on yrittäjälle iso investointi. Mitä pienemmästä yrityksestä on kyse, sitä isompi päätös työntekijän palkkaaminen on. Kun yritys kasvaa, työllistämisen riski pienenee, mutta samalla henkilöstöhallintoon liittyvät tehtävät lisääntyvät.

Moni yrittäjä on päättänyt kasvaa verkostoitumalla eli työllistämällä muita yrittäjiä. Alihankintasuhde joustaa tilanteen mukaan, ja yhteistyön voi lopettaa, jos se ei enää syystä tai toisesta suju.

Työllistämisen tulisi olla helppoa ja houkuttelevaa. Siihen liittyvää hallinnollista taakkaa pitää huomattavasti keventää. Erityisesti pienyrittäjä, joka tekee kädet savessa samaa työtä työntekijöiden kanssa, ei työnantajana pärjää ilman ulkopuolista apua. Työehtosopimuksistakin on tullut niin laajoja ja monimutkaisia, että on helpompaa maksaa toiselle yrittäjälle laskun mukaan.

Milloin pääsisimme oikeasti siihen tilanteeseen, että jatkuvasti lisääntyvän hallinnollisen taakan sijaan sekä työmarkkinajärjestöt että päättäjät ottaisivat tavoitteeksi sääntöjen, määräysten ja sopimusten keventämisen? Myös paikallisen sopimisen tulisi olla mahdollista erityisesti pienissä yrityksissä.

Suomen Yrittäjänaisten edunvalvontatavoitteet hallituskaudelle 2023-2026

Carita Orlando
Suomen Yrittäjänaisten toimitusjohtaja


Blogissa: