Tilaajavastuu on osa reilun työelämän pelisääntöjä

Kuva Anu Pynnönen

Oletko tilannut työtä toiselta yritykseltä ja jäänyt miettimään, maksaako yritys veronsa? Ulkopuolisen työvoiman käyttöä koskee tilaajavastuulaki (laki tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä), joka antaa työn tilaajalle edellytyksiä arvioida yhteistyökumppaneidensa luotettavuutta.

Tilaajavastuu on osa vastuullisen yrityksen riskienhallintaa, ja edistää omalta osaltaan yritysten välistä tervettä kilpailua ja työehtojen toteutumista. Laki velvoittaa tilaajan selvittämään, että alihankkijat ja vuokrattua työvoimaa tarjoavat sopimuskumppanit ovat hoitaneet lakisääteiset velvoitteensa. Selvitysvelvollisuus toteutetaan hankkimalla laissa luetellut asiakirjat ennen sopimuksen solmimista.

Laki koskee vuokratun työvoiman käyttöä sekä alihankintaa, jos tilaajan tiloissa tai työkohteessa työskentelee alihankkijan työntekijä. Jos sopimus koskee rakentamista, vain yrittäjän työskentelykin täytyy selvittää. Tilaajavastuu tulee pitää mielessä esimerkiksi silloin, kun vuokrataan työvoimaa kiireapulaiseksi, tilataan toimitiloihin remontti tai siivouspalvelu, tai vaikkapa kone tai laite hajoaa ja tarvitaan sille korjaaja. Myös kuljetuspalvelut tulee selvittää.

Selvitä ennen kuin sovit

Hanki tilaajavastuulain mukaiset selvitykset ennen sopimuksen solmimista. Varmistu, että selvitykset ovat enintään kolme kuukautta vanhat. Tutustu selvitysten sisältöön: onhan kaikki tarvittavat selvitykset mukana ja sisällöltään kunnossa? Säilytä selvitykset vähintään kahden vuoden ajan työn päättymisestä laskien.

YTJ-otteesta hankit tiedot siitä, onko yritys merkitty verohallinnon rekistereihin (ennakkoperintärekisteri, arvonlisäverovelvollisten rekisteri ja työnantajarekisteri). Kaupparekisteriotteesta saat tietoa mm. yrityksen toiminnan tilasta ja vastuuhenkilöistä. Muista tarkistaa, ettei vastuuhenkilöä ole määrätty liiketoimintakieltoon.

Veronmaksutiedot käyvät ilmi verohallinnon antamasta todistuksesta tai julkisesta verovelkarekisteristä. Jos sopimuskumppanilla on järjestelemätöntä verovelkaa vähintään 10 000 euroa, arvioi huolellisesti, onko sen tarkoituksena huolehtia maksuvelvoitteistaan. Maksusuunnitelmasta sopiminen verohallinnon kanssa on sopimuskumppanille helpoin tapa saada asia kuntoon.

Eläkevakuuttamista koskevan todistuksen avulla varmistut siitä, että yritys on ottanut eläkevakuutukset työntekijöille ja suorittanut eläkevakuutusmaksut tai tehnyt maksurästeistä maksusopimuksen. Selvittämällä eläkevakuutustiedot turvaat välillisesti myös toisen yrityksen työntekijän oikeutta siihen, että hän saa aikanaan eläkkeensä niin kuin se hänelle kuuluu. Yrittäjän eläkevakuutusta ei ole velvollisuutta selvittää.

Yhteistyökumppani ilmoittaa sinulle myös, mitä työehtoja se noudattaa ja missä lakisääteinen työterveyshuolto työntekijöille on järjestetty. Jos kysymys on rakentamisesta, tarvitaan lisäksi todistus työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisen vakuutuksen ottamisesta työntekijöille.

Velvollisuutta tilaajavastuuselvitysten hankkimiseen ei ole, jos vuokrattujen työntekijöiden yhteenlaskettu työskentelypäivien määrä on enintään 10. Alihankinnassa raja-arvo on 9000 euroa (alv 0 %).  Moni yritys on kuitenkin ottanut hyväksi käytännökseen, että pienemmissäkin sopimuksissa selvitykset hankitaan. Raja-arvo voi myös täyttyä kumuloituvasti, jos sovitaan useita pienempiä sopimuksia peräkkäin. Raja-arvo ei ole vuosi- tai tilikausikohtainen.

Tilaajavastuulain laiminlyönnistä voidaan määrätä laiminlyöntimaksu, joten lain noudattaminen paitsi vähentää tilaajan toiminnan riskejä, myös säästää selvää rahaa. Selvitysvelvollisuuden toteuttamiseen on olemassa sähköisiä palveluita, joiden avulla asiaan liittyvä hallinnollinen työ pysyy varsin kohtuullisessa mitassa.

Tilaajavastuulain noudattamista valvoo koko Suomessa Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. Lue lisää: www.tyosuojelu.fi/tilaajavastuu

Etelä-Suomen AVI,
työsuojelun vastuualue


Blogissa: