Tuleeko Suomesta EU:n puudeli?

Seija Estlander, kuva: Niina Stolt

Suomi on seisovan veden tilassa. Tätä vahvistavat maailmalta vyöryvät hälyttävät signaalit, joiden mukaan nyt ”tarttis tehdä jotain”.

Joskus mietin sitä, miten rähmällään meidän oikein on oltava, ennen kuin sisu kuohahtaa ja alamme taistella hyvänä pitämämme yhteiskuntamme olemassaolosta.

On vaikeata käsittää, ettei talouden vaatimia rakenneuudistuksia pystytä viemään läpi. Ei, vaikka meillä on valtava työttömyys, eikä taloutemme ole kasvanut enää vuosiin. Ei, vaikka väestöllisen huoltosuhteemme povataan olevan jo vuonna 2030 EU:n heikoimmasta päästä.

Faktat ja aikakellon tikitys eivät näytä koskettavan työmarkkinapöytien vakioneuvottelijoita. Eivätkä ne tunnu koskettavan liioin päättäjiä, vaikka perustuslain mukaan valta Suomessa kuuluu kansalle, jota käyttää valtiopäiville kokoontunut eduskunta.

Mutta Yrittäjänaiset ei lannistu ja leirimme vaatii johdonmukaisesti tärkeänä rakenneuudistuksena eduskuntaa tasaamaan vanhemmuudenkulut, sillä Suomella ei ole varaa nitistää naisia yrittäjinä ja työntekijöinä. Lisäksi ajamme yrittämistä kannustavan veropolitiikkaa ja yrittäjän sosiaaliturvan parantamista sekä paikallista sopimista. Uskomme myös, että Viron veromalli kohentaa meidänkin kilpailukykyä.

Mutta vaikka sitä vielä päivällä seisoisi päällään ja laulaisi enkelten kielin, niin pakko on myöntää, että joskus iltauutisten aikaan epäilys kaihertaa mieltä. Ja pakko on tunnustaa, että yhä useammin minusta näyttää siltä, leijoniemme jatkuva junnaaminen, omien etujen kiristäminen ja kuminauhapäätökset ovat viemässä meitä kohti EU:n talutusnuorassa kulkevaa puudelia.

Seija Estlander
Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtaja


Blogissa: