Tuo itsesi esille

Tuo itsesi esille

[dropcap]K[/dropcap]atleena Kortesuo neuvoo yrittäjää tuomaan enemmän itseään esiin. Se ei tarkoita, että pitäisi olla täydellinen. Riittää, että on oma itsensä.

Miten olisi kukkakauppias nahkahousut jalassa ja lävistykset naamassa? viestintäkouluttaja Katleena Kortesuo heittää.

Hänen mielestään yrittäjän pitää tulla esiin ihmisenä eikä piiloutua yrityksen nimen taakse, sillä ihminen on se, joka kiinnostaa asiakasta. Varsinkin, jos ihminen erottuu muista saman alan yrittäjistä.

Kortesuo on itse tästä hyvä esimerkki. Hän on menestyvä yrittäjä, joka käy puhumassa suurille yleisöille ja laskuttaa kahdesta tunnista yli 3000 euroa. Hänellä ei ole konsultin mustaa univormua ja vakavuutta vaan rastat päässä ja omalaatuinen huumorintaju.

”Olen oma itseni. Kun joku tilaa minut puhumaan, hän tietää mitä saa. Se, joka haluaa vakavan ja asiallisen kouluttajan, tilaa toisen puhujan.”

Ei Kortesuo silti mikään stand up -koomikko ole. Hän sanoo yhdistävänsä koulutuksissaan faktaa ja hauskuutta. Ei siis mikään tylsimys muttei pelkkä innostajakaan. Asiaa täytyy olla.

”Tyyliäni voisi sanoa faktaviihteeksi.”

Kortesuosta tuli yrittäjä vahingossa. Hän on virkamiesperheestä ja lähti itsekin opiskelemaan suomen kieltä. Kortesuo alkoi tehdä pian keikkatöitä opintojen ohella, aluksi oikolukemista ja sitten kouluttajan töitä alihankkijana isommalle firmalle.

”Huomasin tykkääväni kouluttamisesta. Siinä yhdistyy kolme tärkeää asiaa: esiintyminen, toisten auttaminen ja tunne-elämyksen tarjoaminen. Ilman viimeistä koulutuksesta ei jää kuulijalle mitään mieleen.”

Kortesuo paahtoi koulutuksia niin, että saattoi olla viikon jokaisena päivänä eri kaupungissa. Kahdeksan vuoden jälkeen tuli stoppi.

”Itkin yksin hotellihuoneissa. En ehtinyt nähdä kaupunkeja, joissa kävin.”

Kortesuo ehdotti pomolleen, että koulutusten hintoja pitäisi nostaa. Kun siihen ei suostuttu, Kortesuo lopetti alihankkijana ja alkoi tarjota koulutuksia itse.

Hän nosti hintoja ja alkoi tehdä vähemmän töitä. Nyt Kortesuo laskuttaa rahakkailta asiakkailtaan kunnolla, ja tekee esimerkiksi Partiolle ja kouluille koulutusta ilmaiseksi.

”Se on tapani maksaa takaisin yhteiskunnalle siitä, mitä olen saanut.”

Suoraan sanoen huithapeli, Kortesuo kuvailee itseään. Siksi hän on ulkoistanut projektinhallinnan vanhalle kaverilleen Antille, joka hoitaa muun muassa sähköposteihin vastaamisen, yhteydenpidon kouluttajiin ja kalenterin sumplimisen.

”En pärjäisi ilman projektipäällikköä. Katson yleensä aamulla, mihin lähden ja mitä tekemään”, Kortesuo sanoo.

Hän kertoo suoraan, millainen on eikä yritäkään esittää muuta.

”Oman persoonan ottaminen mukaan kannattaa. Katsokaa vaikka Jounin kaupan Sampo Kaulasta tai kiinteistövälittäjä Kaisa Liskiä. Asiakas, joka ottaa Liskiin yhteyttä, tietää millaisen tyypin kanssa hän on tekemisissä.”

Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen, sillä Kortesuon mielestä täydellinen ihminen on epäuskottava. Siksi hänkin uskaltaa kertoa julkisesti mokistaan. Omasta työstään kertominen ei myöskään ole itsensä kehumista, vaikka moni sitä pelkää.

Kortesuo tiivistää tärkeimmän brändäysvinkkinsä näin:

”Sinä olet asiakkaalle kiinnostavampi ja tärkeämpi kuin yrityksesi.”

[su_note class=”perus-h”]Katleena Kortesuo

  • Syntynyt vuonna 1975.
  • Kriisiviestinnän kouluttaja, tietokirjailija ja yrittäjä. Yritys Katleena Kortesuo Oy on perustettu ensin toiminimenä vuonna 2000 ja muutettu osakeyhtiöksi 2010.

Hämeenlinnan seudun Yrittäjänaisten jäsen.[/su_note]


Artikkeleita: