Katja Rajala: Uskalla rakastua yrittäjään

Julkaisemme eduskuntavaalien alla Suomen Yrittäjänaisten jäsenehdokkaiden blogi-kirjoituksia.  Anna ääni yrittäjänaiselle!

Uskalla rakastua yrittäjään

Yrittäjä ja yrittäjän perheenjäsenet ovat olleet heikossa asemassa sosiaaliturvan suhteen. Suomen Yrittäjien pitkäjänteinen ja sitkeä työ tuotti lopulta tulosta aikaansaamalla uudistuksen, joka mahdollistaa työttömyysturvan myös yrittäjän perheenjäsenelle, joka ei omista yritystä. Työllistämistä edistävät palvelut ovat nyt myös heidän käytettävissä. Nyt voit rakastua yrittäjään menettämättä työttömyysturvaa ja ottamatta turhia riskejä elämääsi.

Seuraavaksi tulee saada aikaan muutoksia perhevapaisiin. Yrittäjät jäävät olosuhteiden pakosta usein perhe-etuuksien ulkopuolelle, koska eivät pysty hyödyntämään etuuksia ilman, että yrittäjätyö häiriintyy kohtuuttomasti. Yrittäjillä on vaikeuksia pitää perhevapaata lapsen syntymän yhteydessä. Koko vanhempainrahajärjestelmä tulee muuttaa niin ,että eri tilanteissa tuki joustaa työssäolon ja lapsenhoidon välillä. Yrittäjä-äideillä tulee olla mahdollisuus aloittaa päivärahakautensa nykyistä myöhemmin siten, että tuet ovat joustavasti käytössä ennen kuin lapsi täyttää kaksi vuotta.

Sairaan lapsen hoito aiheuttaa monesti päänvaivaa. Harvoin yrittäjä voi jäädä kotiin sairaan lapsen kanssa, eikä aina ole sukukaan lähellä.  Esimerkiksi kampaajalle varatut ajat voivat peruuntua kampaajan lapsen sairauskierteen vuoksi. Toiminimellä toimivan yrittäjän tulee saada vähentää verotuksessa sairaan lapsen hoitajan palkkakustannukset.

Tutkimuksen mukaan yrittäjien luottamus eläkejärjestelmään on alhainen. Yksi syy on, että yrittäjän eläkevakuutusmaksu on kohtuuton siitä saatavaan hyötyyn nähden. Alimitoitetun yrittäjän eläkevakuutuksen (YEL) myötä seuraa kokonaisuudessaan alhainen sosiaaliturva, koska mm. sairaspäiväraha lasketaan ilmoitetun YEL-tulon mukaan, eikä maksetun palkan mukaisesti.

Yhteiskunnan tulee myös kannustaa yrittäjyyteen niin, että henkilö voi olla samanaikaisesti yrittäjä ja palkansaaja. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan saamiseksi tulee valita vain toinen, vakuutusturvan kerryttämiseksi. Molemmat ansiot tulee jatkossa huomioida päivärahan laskemisessa.

Paljon on vielä töitä tehtävänä sosiaaliturvan saralla. Yrittäjiä koskevat asiat ovat toki vain osa isoa kokonaisuutta. Tulevassa isossa sosiaaliturvan uudistuksessa on hyvä tilaisuus ottaa epäkohdat esiin ja etsiä nykyaikaan sopivat ratkaisut niin, että kaikilla kansalaisilla on mahdollisuus elää, rakastaa, sairastaa, tehdä töitä, nousta notkahduksista ja ikääntyä turvassa.

Katja Rajala
eduskuntavaaliehdokas (kok.)
Vaasa

katjarajala.fi

 


Blogissa: