Vaalikausi on vielä kesken

Tämä vuosi on ollut paikallisyhdistyksillemme oikea 70-vuotisjuhlien buumivuosi. Tästä syystä koko liittomme hallitus päätti pistää itsensä likoon ja läksi kentälle puhujamatkoille.

Ja tarpeen se ollutkin, sillä joskus yhteen viikonloppuun on napsahtanut viidetkin juhlat. Senkin olen tämän juhlavuoden aikana huomannut, että lentoyhteydet eri puolille Suomea ovat heikentyneet sitten nuoruusvuosieni törkeästi, eikä yöksi tulla enää kotiin.

Mutta hyväksi opiksi tämä kaikki on koitunut, sillä mitä enemmän olen reissannut, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että jokaisella paikkakunnalla on yhä oma habituksensa ja ilmeensä, josta se erottuu muista. Ihmiset ovat yhä eri puolella Suomea mukavalla tavalla erilaisia ja koen sen suureksi rikkaudeksi. Ja joskus se herkistää paatunutta sydäntäni ja saa minut tuntemaan suurta rakkautta omaa työtäni ja tätä maata kohtaan.

Lisäksi olen huomannut, että kaikilla yrittäjänaisilla on vahva tahtotila rakentaa meille ja meidän tyttärillemme entistä parempi huominen. Me yrittäjänaiset olemme –  kissa vieköön! – ansainneet samat yrittämisen starttikuopat kuin miesvaltaisten alojen yrittäjät. Eikä haittaa pätkääkään, jos meidän sanomisiamme joskus yritetään mitätöidä, sillä se on varma nakki se, että Suomi ei selviä ilman naisia.

Näin siksi, että noin puolet väestöstä on naisia. Ja naiset on meillä koulutettu verorahoilla sinä missä miehetkin. Joten jos päättäjät mielivät sitä tymäkkää talouskasvua, niin naiset on otettava täysillä mukaan rakentamaan tätä maata. Sekä yrittäjinä että työntekijöinä. Me emme ole mitään työvoimareserviä. Lehmisavujen ja savupiipputeollisuuden ajat ovat ohi. Ja siksi päättäjien on nyt katsottava silmästä silmään tapahtuneita rakenteellisia muutoksia – ja onhan se vaalikausikin vielä kesken.

Seija Estlander

Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtaja


Blogissa: