Verkostoituminen kehittää yrittäjän resilienssiä

Yrittäjän ei kannata jäädä ongelmineen yksin, kun maailma muuttuu ympärillä. Elon työkykyjohtamisen kehittämispäällikkö Katja Ekman neuvoo yrittäjiä hakemaan voimaa verkostoista ja näkemään muutoksissa myös mahdollisuuksia.

Harva muistaa enää niin sanottua normaalia aikaa ennen mullistuksia. Ensin koronapandemia muutti kaiken, sen jälkeen saman teki Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, sitten sodan aiheuttama energiakriisi ja sitten energiakriisin kiihdyttämä inflaatio. Ilmastonmuutos ja jatkuva teknologian murros ovat nekin koko ajan voimakkaammin läsnä. Selviytyäkseen tämän kaiken keskellä yrittäjä tarvitsee sisua ja sitkeyttä – resilienssiä.

”Resilienssi on kykyä selviytyä nopeasti muutoksista ja haasteellisista tilanteista”, Katja Ekman sanoo. ”Sen ansiosta yrittäjä ja yritys voivat olla kriisin läpikäytyään jopa aiempaa vahvempia ja kilpailukykyisempiä”.

Katja Ekman kertoo, että esimerkiksi Elon syksyllä toteuttaman Menesty yrittäjänä -tutkimuksen vastausten perusteella vaikuttaa siltä, että koronakriisin läpikäyminen on tehnyt monista yrityksistä vahvempia kohtaamaan myös tulevia haasteita. Osaamisen kehittämiseen on panostettu ja liiketoiminnan tavoitteita kirkastettu. Myös verkostojen hyödyntäminen on kasvanut.

Mitä hyvää muutos voi tuoda mukanaan?

”Muutostilanteet kannattaakin pyrkiä näkemään mahdollisuutena”, Katja Ekman sanoo. ”Haastava tilanne pakottaa keskittymään olennaiseen ja korjaamaan heikkouksia. Monet yritykset ovatkin löytäneet kriiseissä suurimmat vahvuutensa”.

Kun toimintaympäristö muuttuu rajusti, yrittäjän pitää pyrkiä hahmottamaan mikä on olennaista ja mikä tuottaa lisäarvoa. Kannattaa miettiä ja listata tekemisiä, tuotteita ja palveluita ja arvioida miten ne vaikuttavat yrityksen kassavirtaan, liiketoiminnan pyörittämiseen ja yritystoiminnan kehittymiseen tulevaisuudessa.

”Mikä on elintärkeää ja mikä vie yritystä eteenpäin? Asiat, jotka kuluttavat voimavaroja, mutta tuovat niukasti lisäarvoa, täytyy uskaltaa jättää pois. Asioita kannattaa pohtia myös kriittisesti yhdessä työntekijöiden kanssa ja priorisoida mikä on olennaisinta”.

Myös yrityksen uutta suuntaa ja strategiaa kannattaa muodostaa yhdessä koko henkilöstön kanssa. Kun asioita miettimässä on eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia ihmisiä, mukaan saadaan erilaisia näkemyksiä ja erilaista kokemusta.

”On tärkeää muodostaa tilanteesta yhteinen näkemys ja asettaa sen pohjalta yhteinen tavoite. Muuten tekemisestä tulee helposti lyhytnäköistä ja ihmiset voivat alkaa optimoida omaa aluettaan suuremman kokonaisuuden kustannuksella”, Katja Ekman sanoo.

Hae voimaa verkostoista

Yksinyrittäjä tai pienen yrityksen vetäjä voi helposti kokea jäävänsä yksin ongelmiensa kanssa. Katja Ekman rohkaisee hyödyntämään rohkeasti kaikkia mahdollisia verkottumismahdollisuuksia ja hakemaan tukea esimerkiksi Yrittäjänaisten oman alueen paikallisyhdistysten toiminnasta. Verkostoissa tapahtuva yhteiskehittäminen on hedelmällinen tapa jakaa hyviä käytäntöjä ja kehittää uusia ajatuksia ja liiketoimintamahdollisuuksia.

”Toisten yrittäjien kanssa toimiminen voi parhaimmillaan toimia puuttuvan lähityöyhteisön korvaajana, vertaistukena ja sparrausapuna. Usein kannattaa myös miettiä olisiko toisten yrittäjien ja yritysten kanssa mahdollista tehdä yhteistyötä niin, että kaikki osapuolet voivat keskittyä kannattavimpaan ydintoimintaansa”, Katja Ekman kannustaa.

Katja Ekman

Blogissa: