Vierasblogi Kirsi Timonen: Ajanhallinta – itsekkyyttä vai lahja läheisille ja asiakkaille?

Tapasin viime viikolla yrittäjänaisen ja työnantajan. Hän oli vuosi sitten luopunut rakkaasta koripalloharrastuksestaan ja korvannut liikunnantarpeensa työmatkapyöräilyllä. Ja mitä tapahtui? Vaikka liikuntaan käytetty tuntimäärä viikossa säilyi lähes samana, ilmestyi arkipäiviin ylimääräinen tunti ja virkistävän yöunen määrä lisääntyi. Myöhäisiltaan sijoittuneet koripallotreenit olivat virkistäneet yrittäjän väärään vuorokaudenaikaan ja lyhentäneet yöunta. Hyötyliikuntaan siirtyminen aikataulutti arjen uudella tavalla. Paremmin.

Tällä viikolla tapasin yrittäjän, jonka yrityksen lippulaivatuote syntyi tarpeesta hallita perheen menojen ja harrastusten täyteistä arkea sujuvammin. Oman työnsä ajanhallintaan hän oli jo keksinyt keinot, mutta arjen ajanhallinnan apuvälineet piti rakentaa itse. Yrittäjän mielestä ajanhallinnassa tärkeintä on tehtävien priorisointi ja fokus. Hän kirjaa kaikki työnsä kalenteriin, tekee yhtä asiaa kerrallaan, sulkee puhelimen ja muut laitteet keskittymistä vaativan työn ajaksi ja pitää sähköpostin Saapuneet -lokeron tyhjänä. Yksinkertaista ja terveesti itsekästä, mutta myös asiakaita ja perhettä palvelevaa.

Jo kahden tarinan kertominen nostaa esiin ajanhallintaan liittyvien ratkaisujen tärkeyden ja ajankohtaisuuden. Ja miksipä ei nostaisi –  Naiset työssä – ESR-hankkeenkin naisyrittäjät nimesivät yrittäjyyteen liittyvän itsenäisen ajanhallinnan keskeiseksi hyvän elämän mahdollistajaksi. Työajankäyttöä jäsentäviin menetelmiin ja teknologisiin ratkaisuihin kannattaa kyllä tutustua. Kunhan pitää koko ajan mielessä, että kokonaisvaltainen hyvä elämä sisältää myös muuta kuin työtä.

Vierasblogin kirjoittaja on tutkija Kirsi Timonen, Työterveyslaitos, PK-sektori ja kasvu -yksikkö, toiminut mm. Naiset työssä. Yrittäjinä toimivien naisten työkyvyn ja terveyden edistäminen työpaikoilla yhdessä heidän kanssaan (2015-2018) ESR-hankkeen projektipäällikkönä.

Lisävinkkejä ajanhallintaan:

Bergbom, B. & Airila, A. 2017. Työ, muu elämä ja ajanhallinta. Opas yrittäjille. Työterveyslaitos. https://www.ttl.fi/tyo-muu-elama-ja-ajanhallinta/

Työterveyslaitoksen Ajanhallinta-verkkosivusto: https://www.ttl.fi/tyontekija/tyoaika/ajanhallinta/


Blogissa: