Vuosi alkaa veronkiristyksillä

Toimitusjohtaja Carita Orlando

Keski- ja hyvätuloisten palkkaverotus kiristyy 0,4 – 0,6 prosenttiyksikköä. Kunnallisvero nousee 53 kunnassa ja laskee vain seitsemässä kunnassa. Palkkaverotus ei myöhemminkään tällä hallituskaudella kevene, sillä hallitusohjelman mukainen kevennys käytetään tänä vuonna. Tämän vuoden palkkojen veronkevennys kohdistuu kaikkein pienituloisimmille. Veronkiristyksiä tulee myös polttoaine-, tupakka- ja virvoitusjuomaverojen korotuksen ja kotitalousvähennyksen leikkauksen kautta.

Nyt tarvitaan järeitä toimia työllisyyden eteen. Julkinen talous ei korjaannu sillä, että veroja korotetaan jatkuvasti tai julkinen sektori työllistää enemmän. Palkkatuki ja lisäresurssit te- toimistoille eivät ole niitä isoja ja vaikuttavia toimia. Tarvitsemme muutoksia, joilla edistetään yksityisen sektorin yritysten kasvua. Yksin- tai pienyrittäjälle työllistäminen on iso riski ja iso investointi. Harvalla pienyrittäjällä on puskurirahastoa, jolla maksaa uuden työntekijän palkka, jos kysyntä ei kasvakaan oletetusti tai kysynnässä tapahtuu isoja muutoksia.

Moni yksinyrittäjä ostaa alihankintana lisätyövoiman tarpeen tai hankkii vaihteleviin tilanteisiin työntekijän työvoimavuokrauksen kautta. On sääli, ettei Suomessa avoimesti tunneta ylpeyttä siitä, että yritys kasvaa ja se luo työpaikkoja. Valitettavan monen yrittäjän suusta olen kuullut, etteivät he uskalla ryhtyä työnantajayrittäjäksi.

Työsuhteen joustojen lisääminen on ensiarvoisen tärkeää. Työllistämisen riskejä pienyrityksissä tulee vähentää keventämällä irtisanomissuojaa ja siirtämällä vanhemmuuteen liittyvät kustannukset pois työnantajilta.

Menestystä kaikille yrittäjille vuodelle 2020 ja rohkeutta palkata uusia työntekijöitä!

Carita Orlando
toimitusjohtaja


Blogissa: