YEL-vakuutus on yrittäjän sosiaaliturvan perusta

Eduskunta käsittelee parhaillaan yrittäjän eläkelain muuttamista. YEL-työtulon määritelmä ei muutu uuden lain myötä, vaan yrittäjän työtulon tulee vastata vastaavasta työstä maksettavaa palkkaa tai korvausta myös jatkossa. Sen sijaan työtulon määrittämistä täsmennetään ja yrittäjän työtulo tarkistetaan säännöllisesti.

Mitä muutoksia yrittäjille on tiedossa?

Kaikki työeläkeyhtiöt ottavat syksyn aikana käyttöön Eläketurvakeskuksen uuden YEL-työtulolaskurin. Uusi laskuri antaa työtulosuosituksen, joka auttaa uuden yrittäjän YEL-työtulon oikean tason määrittämisessä. Työtulosuosituksessa on 30 prosentin liikkumavara, jonka sisään yrittäjä voi asettaa työtulonsa. Tarvittaessa yrittäjä voi poiketa liikkumavarasta perustellusta syystä. Perusteltuja syitä ovat esimerkiksi yrittäjätoiminnan kausiluonteisuus, työntekijöiden lukumäärä ja parhaiten palkatun alaisen palkka. Työeläkeyhtiö vahvistaa lopullisen YEL-työtulon aina yrittäjän yksilöllisen tilanteen mukaan.

Toisella muutoksella, työtulon säännöllisellä tarkistamisella, pyritään varmistamaan, että työtulo pysyy oikealla tasolla koko yrittäjätoiminnan ajan. On hyvä, että muutoksen myötä työtuloihin tulee tarkistuspiste kolmen vuoden välein. Työeläkeyhtiöt eivät vaivaa turhaan niitä yrittäjiä, joiden työtulot ovat hyvällä tasolla. Työtulon tarkistaminen yhdessä työeläkeyhtiön kanssa auttaa yrittäjiä tiedostamaan paremmin, onko työtuloa syytä muuttaa. Tarkistuspisteessä selvitetään, onko yrityksen toiminta pienentynyt tai lähtenyt kasvamaan. Yrittäjistä pidetään huolta tälläkin tavalla ja varmistetaan riskienhallinta myös ennen eläkettä, yrittäjän sairastumisen, työttömyyden sekä perhevapaiden varalta.

Näin YEL on mukana yrittäjän arjessa

Yrittäjäkin voi sairastua, ja Kelan sairauspäivärahan määrän perusteena käytetään vuosituloa. Vuositulo lasketaan niiltä 12 kalenterikuukaudelta, jotka ovat edeltäneet etuusoikeuden alkamista edeltävää kalenterikuukautta. Yrittäjänä vuositulon laskennan pohjana käytetään YEL-työtuloasi. YEL-vakuutettuna sairauspäivärahan omavastuuaika on vain sairastumispäivä (ilman vakuutusta sairastumispäivä + 9 arkipäivää).

Yrittäjän tapaturmavakuutuksen saaminen edellyttää YEL-vakuutuksen voimassaoloa. YEL-työtulosi vaikuttaa myös työtapaturmasta johtuviin ansionmenetyskorvauksiin ja eläkkeisiin.

Jos joudut työttömäksi, sinulla voi olla mahdollisuus Kelan peruspäivärahaan tai työttömyyskassan jäsenenä ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan.

Kelan äitiys-, erityisäitiys-, isyys- ja vanhempainrahan sekä osittaisen vanhempainrahan määrän perusteena käytetään vuosituloa. Yrittäjänä vuositulon laskennan pohjana käytetään YEL-työtuloasi.

YEL-työtulo ei vaikuta pelkästään vanhuuseläkkeeseen vaan siihen perustuvat myös muut työeläkelakien mukaiset eläkkeet ja etuudet, kuten ammatillinen kuntoutus ja työkyvyttömyyseläke, joihin voit olla oikeutettu jo ennen vanhuuseläkeikää.

Tarkista sosiaaliturvasi taso Elon YEL-laskurilla

Yrittäjä pystyy hyvin vähäisillä tiedoilla kartoittamaan oman sosiaaliturvansa euroina. Elon YEL-laskurilla voit arvioida, miten YEL-työtulon suuruus vaikuttaa erilaisiin sosiaalietuuksiin, kuten sairauspäivärahaan, työttömyysturvaan ja vanhempainpäivärahaan, sekä tulevan työeläkkeesi määrään. Kokeile laskuria osoitteessa www.elo.fi/yel-laskuri.

Lopuksi haluan muistuttaa aloittavan yrittäjän alennuksesta ja vakuutusmaksujen verovähennyskelpoisuudesta. Ensimmäisen kerran yrittäjätoiminnan aloittavat yrittäjät saavat 22 prosentin alennuksen vakuutusmaksuunsa ensimmäisen 48 kuukauden ajan. Lisäksi kaikkien yrittäjien YEL-vakuutusmaksut ovat verotuksessa kokonaan vähennyskelpoisia. Kun vakuutusmaksu vähennetään verotuksessa, tosiasiallista maksettavaa jää vähemmän. Muistathan tämän, kun juttelet seuraavan kerran kirjanpitäjän kanssa, jotta verovähennys tulee hoidettua.

Kirjoittaja

Mia Itkonen
Yhteyspäällikkö
Työeläkeyhtiö Elo

Apunasi YEL-kysymyksissä on Elon asiakaspalvelu, puh. 020 694 730 (arkisin klo 8–17) ja myyntipalvelu puh. 020 703 5515 (arkisin klo 8–15).

Alkuperäinen artikkeli julkaistu Yrittäjänainen lehdessä 3/2022


Blogissa: