Yksin ei intohimoisen yrittäjänkään ole hyvä olla

Yrityskantamme on hyvin pk-yritysvaltaista ja yksinyrittäjäpainotteista. Pk -yrityksissä resurssit voivat olla kaikkinensa ohuet.

Yrittäjänä ja yrityksenä toimiminen saattaakin olla jatkuvaa itsensä tai yritystoiminnan ylittämistä. Tilanne, jossa yrittäjäksi on ryhdytty rohkeasti ja intohimoisesti – yllättää, vaikka yrittäjäominaisuudet, kuten rohkeus, päämäärätietoisuus ja sisukkuus olisivat kohdillaan.  Yksin ei intohimoisen yrittäjäkään ole hyvä olla –  verkostoista saa voimaa!

Yrittäjänaisten paikallisyhdistykset ovat alueillaan merkittäviä toimijoita elinkeinoelämässä. Tiivistä yhteistyötä tehdään esimerkiksi kaupunkien, eri yrityskehittäjien, yrittäjyyttä edistävien yhteisöjen, pankkien, vakuutuslaitosten, kauppakamarien, oppilaitosten ja muiden toimijoiden kanssa.

Yrittäjänaisten paikallisyhdistykset tarjoavat yrittäjänaisille luottamuksellisen ja turvallisen yrittäjäverkoston. Siellä saa myös sparrausta, neuvoja, asiantuntija-apua sekä virkistäytymisen rientoja taikka juttu seuraa – samanhenkisessä porukassa. Näissä verkostoissa yrittäjänaiset ovat omiensa joukossa. Toisinaan mukana ovat myös elämänkumppanit, elinkeinoelämän edustajat ja erilaiset sidosryhmät: yhdessä ollaan yhtä suurta yrittäjäperhettä.

Yrittäjänaisilla on oma paikkansa ainoana valtakunnallisena yrittäjäjärjestönä, joka vie kokonaisvaltaisesti ja fokusoidusti naisyrittäjyyttä eteenpäin. Yrittäjyyden edistämisessä meillä on työtä ja tehtävää, sillä usean tämän päivän säännöksen ja ohjeen voimaan tulon jälkeen toimintaympäristö ja megatrendit ovat heti pian muuttuneet – myös globaalisti. Kansallisesti asiaa korostuu nyt valmistelussa olevien maakunta- ja sote- uudistusten myötä.

Olemme arvokkaita tiedonvälittäjiä jäseniltämme päättäjille, vaikuttajille ja keskeisille sidosryhmillemme. Etu ja intressi meillä kaikilla on äärimmäisen yhteinen Suomen menestyksen, kilpailukyvyn, kasvun sekä hallituksen 110 000 uuden työpaikan ja 72 prosentin työllisyysasteen tavoittelussa. Näitä tavoitteita toteutetaan myös jäsenyrityksissämme.

Liitollemme on tärkeää, että jäsenodotukset ja jäsenkokemukset täyttyvät. Yrittäjänainen tai yrittäjänaiseksi aikova, kerro niistä meille vastaamalla kyselyymme: https://link.webropolsurveys.com/S/B0A81C87517F3AB5

Käynnissä on myös jäsenkampanja, liity jäseneksemme: https://www.yrittajanaiset.fi/jasenyys/liity/

 

Natalia Härkin
Suomen Yrittäjänaisten toimitusjohtaja


Blogissa: