Haasteistakin voi nauttia

❤Yrittäjänaisen tarina❤

Onnistumiset, myös ne pienet, ovat yrittämisessä parasta. Onnistumisen tunne tulee, kun saamme uusia tuotteita markkinoille tai uusia asiakkaita. Nautintoa tulee myös haasteista ja niiden ratkomisesta – erityisesti jos on painittu pitkään jonkun tuotannollisen ongelman kanssa ja sitten kun siihen löydetään ratkaisu. Se on vau!

Minusta tuli maanviljelijä ja lypsykarjatilallinen vuonna 1988. Olin ainoa neljästä sisaruksesta, joka halusi jatkaa kotitilan pitoa. Monien mutkien ja sattumusten kautta perustimme leipomon.

Yritän yhdessä mieheni kanssa, hän on myös paras ystäväni ja paras tukijani. Arvostan myös toisilta yrittäjiltä saamaani vertaistukea, sillä mikään ei ole lohdullisempaa, kuin huomata, että kaikilla on joskus haasteita yrityksen kanssa.

Haluaisin kehittyä yrittäjänä erityisesti talouden osaamisessa ja tuotekehityksessä. Haasteellista on koulutuksen puutteen ja liian suuren työmäärän yhtälö.

Juuri nyt meillä leipomossa valmistaudutaan seuraavaan sesonkiin jouluun. Itse ajattelenkin, että perhe on parasta tasapainoa yrittämiselle. Kotona ei tarvitse suorittaa, saa vain nauttia sen rauhasta.

Yrittäminen on mahdollisuus. Mutta epäonnistumistakaan ei tarvitse pelätä. Silloin on vain yhtä kokemusta rikkaampi.

Tiina Laamanen
33 vuotta yrittäjänä maataloudessa ja leipomoalalla
T&T Food Oy
Juvan Yrittäjänaisten jäsen


Blogissa: