Yrittäjänaiset ei hyväksy perjantain työtaisteluja

Suomen Yrittäjänaiset pitää työttömyysturvan aktiivimallia vastaan suunnattuja lakkoja, työnseisauksia ja mielenosoituksia järeänluokan protesteina maan hallitusta vastaan.

Puheenjohtaja Seija Estlander ja toimitusjohtaja Natalia Härkin luonnehtivat satamien ja joukkoliikenteen toiminnan halvaannuttavia vastalauseita ylimitoitettuina iskuina myös yrittäjiä ja tavallisia kansalaisia vastaan. Liiton mukaan on selvää, että talouskasvun ja kilpailukyvyn vauhdittamiseksi voidaan ottaa käyttöön esimerkiksi aktiivimallin kaltaisia uudistuksia.

Härkin näkee tulevat työtaistelut vastuuttomina ja vakavina iskuina työmarkkinoiden luottamukselle, maan talouskasvulle ja yritysten kilpailukyvylle.

-Aktiivimalli on eduskunnan demokraattisesti hyväksymä laki ja ennen sen voimaantuloa on edeltänyt valmisteluvaihe. Oikea työmarkkinajärjestöjen vaikuttamisen paikka on ollut valmisteluvaiheessa – eikä jälkikäteen lakkoilulla.

– Yrityksillä ei ole osuutta poliittiseen päätöksentekoon, joka liittyy aktiivimalliin ja kaavailtuihin työnseisauksiin. Tämän vuoksi on kohtuutonta, että lasku lakkoilusta lankeaa yrityksille. Nyt kun on toimeenpanon aika, on vastuutonta pysäyttää yhteiskunta lakkoiluilla ja maksattaa lasku yrittäjillä.

Estlanderin mielestä mielenosoitukset ja lakot ovat tässä tilanteessa julkisuuden hakemiseksi selvästi ylimitoitettuja.

-Liittomme ajaa työelämän uudistamista, sillä peräti 65 prosenttia työntekijöistä saa tänään jokapäiväisen leipänsä pk-yritysten palveluksessa. Trendinä on myös naisten määrän lisääntyminen toimintansa starttaavien yrittäjien joukossa.

-Siksi on tärkeätä, että päätöksenteko vastaa talouden rakenteissa tapahtuneita muutoksia. Meille keskeisiä uudistuksia ovat esimerkiksi vauvalaskun tasaaminen työntekijöiden ja työnantajien kesken sekä paikallisen sopimisen edistäminen.

 

Lisätiedot:

Natalia Härkin, toimitusjohtaja, puh. 050 410 1739

Seija Estlander, puheenjohtaja, puh. 050 302 8460

yrittajanaiset.fi


Tiedotteita: