Yrittäjänaiset esiin – Julia Pappila

Synnyinmaassani Venäjällä työskentelin kelloseppänä mutta Suomessa kouluttauduin lähihoitajaksi. Vuonna 2009 perustin Kynsistudio Your Nail:n ja kouluttauduin LCN- koulutuksessa jalkahoitajaksi. Työskentelin aluksi Jyväskylässä sivutoimisena käsi- ja jalkahoitajana, päätyönäni lähihoitajan työt.

Hoitotyötä tehdessäni kaipasin kellosepän ammatista tuttua tarkkaa tekemistä ja niinpä hakeuduin ensin Venäjälle kynsialan koulutuksiin ja myöhemmin Suomessa täydensin osaamistani erilaisissa LCN-koulutuksissa.

Kynsimuotoilijan ammatti vaatii kärsivällisyyttä ja pikkutarkkuutta, kuten kellosepän työkin. Lähihoitajan koulutus taas antaa paljon tietotaitoa käsi- ja jalkahoidossa. Olen erikoistunut käsien ja jalkojen terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Olen saanut asiakaskunnasta paljon ystäviä ja monen asiakkaat poikkeavatkin juttelemaan ja kahvittelemaan kanssani käydessä asioilla Jämsässä. On ilo palvella ja auttaa asiakkaita heidän käsi- ja jalkaongelmissaan. Jokainen asiakas on arvokas ja asiakkaiden tyytyväisyys on tärkeää.

Yrittäjätaipaleeni alussa oli haastetta saada asiakaskuntaa mutta kun tekee töitä sydämellisesti, asiakkaat ovat tyytyväisiä ja tulevat uudestaan ja uudestaan. Tulevaisuuden suunnitelmissani on palvelutarjonnan laajentaminen.

Kuulun Jämsän Yrittäjänaisiin, ja koen, että jäsenyys kannattaa, koska jäsenyyden avulla saan erilaisia tietoja monista yrittäjiä koskevaista asioista.


Blogissa: