Yrittäjänaiset esiin – Päivi Juntunen

Ajatus siitä, että saisin tehdä sitä, mitä harrastan ja mistä pidän, rohkaisi aloittamaan yrittäjänä.

Työttömänä ollessani olin hakenut työtä, jossa voisin olla tekstiilien parissa. Ompelijan ja myynnin koulutukseni toivoin tuovan vaatealalta töitä. Niin ei kuitenkaan käynyt. Kunnes kohdalleni tuotiin mahdollisuus ostaa jo olemassa oleva ompelimo. Niinpä punnitsin plussat ja miinukset ja tulin siihen tulokseen, että en tohtinut jättää tuota tilaisuutta käyttämättä ja koettaa siipiäni yrittäjänä. Ajatus siitä, että saisin tehdä sitä, mitä harrastan ja mistä pidän, rohkaisi aloittamaan yrittäjänä. Mielessäni oli joskus aiemminkin käynyt, voisinko joskus perustaa oman ompelimon. Kun se tuotiin noin valmiina minulle eteen, oli päätös aloituksesta helppo.

Yrittäjänä voin itse määritellä työn määrän ja ajan. Kun työssä painaa kiire, voi itseään syyttää, kun on laatinut liian tiukan kalenterin töille. Vaikka siitähän se palkka määräytyy, kuinka paljon on töitä. Helposti myös lupaa asiakkaalle työn, vaikka olisikin kiire.

Suurta iloa tuottaa asiakkaan kiitos työstä. Kiitoksia olen saanut sanojen, kukkasien ja herkkujen muodossa. Kiitollinen palaute on ihaninta, mitä voi saada. Siitä saa lisävirtaa tehdä jälleen uutta työtä. Kun asiakas saa omaan tärkeään hetkeensä haluamansa vaatteen, on se hänelle tärkeää. Kun onnistun siinä ja asiakas lähtee kiittäen, on tavoite saavutettu.

Asiakaspalvelu on minulle tärkeää. Haluan että se hoidetaan hyvin. Asiakas, joka on saanut hyvää palvelua, tulee uudestaan.

Haastetta tuo töiden hinnoittelu, sekä yrittäjyyteen kohdistuva byrokratia. Työvoiman palkkaaminen on tehty aivan liian vaikeaksi. On haastavaa, kun töitä olisi niin paljon, ettei yksin ehdi niitä tekemään mutta työvoiman palkkaaminen tarvittaville tunneille on kuitenkin liian kallista. Kun ensin maksaa kulut työstä, on katsottava, mitä palkkaa voi nostaa itselleen. Se ei aina ole tarpeeksi.

Tulevaisuuden näkymien puolesta mieleeni nousee tilanne, jossa yrityksessäni olisi pari työntekijää ja minä. Tuolloin voisin itse tehdä enemmän yrityksen juoksevia asioita. Kotona illat jäisivät vapaammaksi tuosta kaikesta. Hoitaisin myös enemmän asiakaspalvelua.

Tuo toteutuisi, jos yrityksen liikevaihto kasvaisi.

Yrittäjällä on paljon maksuja ja byrokraattisia asioita. Kaikki tuo voisi olla hieman yksinkertaisempaa. Päättäjät voisivat käydä haastattelemassa kentällä yrittäjiä. He tietävät, miten asiat käytännössä sujuisivat parhaiten.

Kuulun Lahden seudun Yrittäjänaisiin. Yhteiset tapaamiset tuovat yhteenkuuluvuutta ja verkostoita yrittäjien kesken. Toisen työ voi olla vinkki toiselle ja tuoda mukanaan lisää asiakkuuksia.

Hauskin yrittäjäkokemukseni on, kun korjasin erään asiakkaan vanhaa pehmoapinaa, joka oli hänen oma lapsuuden lelunsa ja siis nyt hänen lapsensa leikeissä. Apina tuotiin lapselta salaa päivällä ”sovitukseen” jolloin otettiin mitat uutta apinan vaatetta varten. Illaksi apina pääsi kotiin unileluksi. Seuraavan kerran apina tuotiin ja uusi vaate sovitettiin ja viimeisteltiin, sekä apinaakin hieman paikattiin. Niin rakas lelu sai taas jatkaa leikeissä ja kainalossa öisin.

Yrittäjänä toimiminen voi olla joskus hyvä ratkaisu työllistyä. Se ei kuitenkaan ole helpoin tapa. On paljon asioita, joista olet yksin vastuussa. Puolestasi ei niitä kukaan hoida.

Kuitenkin yrittäjyys on myös tilaa antava tapa tehdä töitä. Oman kalenterinsa voi luoda itse sopivaksi. Yrittäjänä aloittaminen on aika helppoa. Ammattiapua löytyy kyllä. Mutta työntekijän palkkaaminen tulisi olla helpompaa.

Kuka: Päivi Juntunen, ompelija, omistaja
Yritys: Tmi Ompelimo PaJu, perustettu 2010.
Yritys sijaitsee Lahdessa, Aleksanterinkatu 3:n sisäpihalla.

Lahden Seudun Yrittäjänaisten jäsen


Blogissa: