Yrittäjänaiset ja Kosmetologit starttaavat yhteistyön

Suomen Yrittäjänaiset ja Suomen Kosmetologien Yhdistys aloittavat yhteistyön parantaakseen naisvaltaisten alojen yrittämisen edellytyksiä. Uuteen yhteistyöverkostoon kuuluu noin 10 000 naista.

Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtaja Seija Estlander ja Suomen Kosmetologien Yhdistyksen puheenjohtaja Anne Parkkinen linjaavat yhteisiksi kärkitavoitteiksi vauvalaskun tasaamisen, yrittäjän sosiaaliturvan parantamisen ja yrittämistä kannustavan veropolitiikan. He arvioivat yhteistyöllä saatavan entistä leveämmät hartiat siihen, että naisvaltaisia aloja nyt rasittavat rakenteelliset ongelmat ratkaistaan.

Estlander painottaa uusien työpaikkojen syntyvän nyt pitkälti pk-yrityksiin.
– Naisia on noin 30 prosenttia yrittäjistä, mutta Uusyrityskeskuksen mukaan alkavista yrittäjistä naisia on jo noin 40 prosenttia.
– Jotta Suomen talous lähtee reippaaseen kasvuun ja naisvetoiset yritykset uskaltavat työllistää ja kansainvälistyä, on vanhempainkulujen tasaamista jatkettava työntekijöiden ja työnantajien kesken. Lisäksi alvin alaraja tulee nostaa 50 000 euroon samalla kun huojennusliukumaa porrastetaan asteittain.

– Meillä ei ole nykyisessä taloustilanteessa enää kanttia eikä varaa jättää naisten osaamista hyödyntämättä, varsinkin kun naiset koulutetaan meillä verorahoilla siinä missä miehetkin, Estlander tähdentää.

Harmaa talous kuriin

Anne Parkkinen luonnehtii kosmetologeja hiertäviksi ongelmiksi harmaan talouden, kirjavan koulutuksen ja puutteellisen valvonnan.
– Periaatteessa kuka tahansa voi alkaa kosmetologiksi vaikka kevyen kurssituksen jälkeen, sillä kosmetologin ammattinimike on yhä suojaamatta.
– Tämä taas lisää kotoa käsin pyöritettävää toimintaa ja harmaata taloutta, kun verot ja muut yrittämiseen liittyvät maksut jäävät usein maksamatta.
– Oma lukunsa on lisäksi se, että samojen palveluiden hinta määräytyy sen mukaan, millä ammattinimikkeellä työ tehdään. Niinpä esimerkiksi jalkahoidon hinta muodostuu sen mukaan, tekeekö työn kosmetologi vai jalkahoitaja. Kosmetologin työn päälle napsahtaa 24 prosentin alvi, mutta jalkahoitajan työhön sitä ei tule, Parkkinen selventää.

Lisätiedot:
Seija Estlander, puheenjohtaja, p. 050 302 8460, yrittajanaiset.fi
Anne Parkkinen, puheenjohtaja, p.050 345 7149, www.kosmetologitsky.fi

 


Tiedotteita: