Yrittäjänaiset sparraa naisten yrityksiä kasvuun!

Suomen Yrittäjänaiset sai EU:lta kaksivuotisen 150 000 euron ESR-rahoituksen naisten omistamien yritysten kasvun sparraamiseen.

LIEKKI-hankkeeksi nimetyssä projektissa kehitetään ja kokeillaan aivan uudenlaisia tapoja naisvetoisten yritysten kasvun starttaamiseksi uudella LIEKKI-kasvupolkumallilla. Samalla hanke rohkaisee naisia ryhtymään yrittäjiksi.

Nyt vain noin kolmannes yrittäjistä on naisia, eivätkä naisvetoiset yritykset kasva, työllistä ja kansainvälisty samalla tavoin kuin miesten luotsaamat yritykset.

Yrittäjänaisten puheenjohtaja Seija Estlander ja toimitusjohtaja Marju Silander ovat tyytyväisiä Euroopan unionin linjaukseen, jolla suunnataan paukkuja naisten yrittämiseen. Ensi vuoden alusta käynnistyvä hanke on kohdennettu myös yksinyrittäjille ja sen piiriin toivotaan vähintään 80 yritystä Uudeltamaalta. Hankkeen vetäjäksi palkataan projektipäällikkö.

Silander painottaa yrityksen elinehtona olevan liiketoiminnan jatkuva kehittämisen.

— Hankkeemme pureutuu erityisesti prosessien kehittämiseen, jotta naisten omistamat yritykset vastaavat paremmin asiakkaiden yhä nopeammin muuttuviin globaaleihin tarpeisiin. Yrityksellä on oltava sopivia tuotteita ja palveluita asiakkaille oikeaan aikaan. Onnistumisen perustana ovat ihmiset. Yrittäjällä on oltava siten oikeanlaista osaamista ja rohkeutta yrityksen kehittämiseen ja kasvuun, tiivistää Silander.

Estlander on tyytyväinen siihen, että yksinyrittäjien ja alle viiden hengen mikroyritysten liiketoiminnan kehittämiseen irtoaa nyt virtaa.

— Tällä hetkellä Suomesta puuttuu muotteja ja nuotituksia pienimpien firmojen kasvuun. Hanke sparraa rohkeasti uuden oppimiseen sekä uudenlaiseen yhdessä tekemiseen ja vertaiskehittämiseen Kasvutriossa tai Kasvukvintetissä, täsmentää Estlander.

Silander painottaa yrityksen liiketoiminnan kehittämisen ja uudistamisen olevan osaamis- ja valintakysymyksiä.

— Pakettiimme kuuluu yrittäjän johtamistaitojen ja digitalisaation hyödyntämisen kehittäminen. Pahimmillaan yrittäjän osaamispuutteet jarruttavat firman liiketoiminnan kehittämistä. Yrittäjän on opittava myös ostamaan osaamista, koska yrittäjän omat resurssit ovat rajalliset ja aina ei ole edes järkevää tehdä kaikkea itse.

[su_note class=”perus-h”]Lisätiedot:
Seija Estlander, puheenjohtaja, p. 050 302 8460
Marju Silander, toimitusjohtaja, p. 050 409 2561[/su_note]


Tiedotteita: