Yrittäjänaiset toivottaa hyvää valtakunnallista Yrittäjän päivää

Yrittäjän päivän päällimmäisinä tarkoituksina on nostaa esille yrittäjyys kiinnostavana uravaihtoehtona sekä toisaalta tuoda esille yrittäjyyden positiivinen ja moninainen kuva. Yrittäjän päivänä on hyvä hetki pysähtyä ja kääntää ajatukset yrittäjiin. Yrittäjäksi ryhtyminen on rohkea ja suurta vastuuta ja riskinottokykyä edellyttävä yksilötason päätös.

Yrittäjyyteen voi alun perin motivoida jokin tietty päämäärä tai ratkaisu, kuten oman itsensä ja osaamisensa toteuttaminen, itsenäisyys, vastuu ja vapaus tai tuotteen tai palvelun tarve markkinoilla. Taustalla voi myös olla jokin innovaatio, työllistyminen, työn- ja perheen yhteensovittaminen, halu vaurastua tai vaikkapa halu jatkaa yritystoimintaa sukupolvenvaihdoksen myötä.

Yrittäjän päivänä on tärkeää pysähtyä yrittäjyyden äärelle myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Yrittäjyys ja yrittäjät ovat kivijalka maamme talouskasvun vakaudelle ja vahvistumiselle, alueellisen kilpailukyvylle ja elinvoimalle, elinkeino- ja palvelurakenteiden uusiutumiselle ja säilymiselle, verotulojen keruulle, hyvinvoinnille ja työllisyydelle. Tänä päivänä pienet ja keskisuuret yritykset työllistävät lähes miljoona suomalaista ja ovat 2000-luvulla luoneet yli 100 000 työpaikkaa.

Yrittäjän päivänä juhlimme myös sitä, että nykyisin on tahtoa ja kykyä aidosti etsiä, valmistella ja toteuttaa yrittäjyyden toimintaympäristöä, yrittäjän arkea, yritysten kasvua ja kilpailukykyä sekä sukupuolten välistä tasa-arvoa parantavia toimia. Loistavia mahdollisuuksia ja etenemisiä tällaisista ovat esimerkiksi valmisteluissa olevat maakunta-, sosiaali- ja terveyspalvelujen- sekä kasvupalvelun uudistukset. Tämän syksyn uusina nostoina on muun muassa perhevapaauudistus.

Suomen Yrittäjänaisten toimitusjohtaja Natalia Härkin katsoo, että Yrittäjän päivänä on aihetta juhlaan monesta syystä.

– Käynnissä olevien ja tämän syksyn budjettiriihessä sovittujen yrittäjyyttä edistävien avausten kirjo kertoo meille paljosta–päällimmäisenä tahtotilasta ja -kyvystä vastata muutostarpeisiin.  Asiakaslähtöisillä ja pk-yrittäjyyttä tukevilla ratkaisuilla rakentuu parempi ja eteenpäin katsovampi tulevaisuus. Tämä on äärimmäisen tärkeää, sillä Suomi nousee ja pysyy vakaana yrittäjyydestä. Yrittäjyys tuo yhteiskuntaan hyvinvointia, työllisyyttä, toimeliaisuutta ja turvallisuutta. Yrittäjä, olet ansainnut juhlapäiväsi, onnea!

Suomen Yrittäjänaisten vaikuttamistyön tavoitteita ovat vauvalaskun tasaaminen laajalta veropohjalta, verotuksen muuttaminen yrittämistä ja työllistämistä kannustavaksi sekä yrittäjän sosiaaliturvan parantaminen.

Hyvää Yrittäjän päivää – huomisen tulevaisuus tehdään tämän päivän päätöksillä!

Lisätiedot:

Natalia Härkin, toimitusjohtaja, puh. 050 410 1739


Tiedotteita: