Yrittäjänaiset vaatii alvin alarajan nostamista

Suomen Yrittäjänaiset vaatii yritysten liikevaihdon arvonlisäveron alarajan nostamista 50 000 euroon. Virossa alvin alaraja nousee 40 000 euroon.

Puheenjohtaja Seija Estlander ja toimitusjohtaja Marju Silander sanovat liiton kannan saavan vahvistusta Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n tuoreesta tutkimuksesta. Sen mukaan alhaiseksi naulattu alvin alaraja haittaa firmojen kasvua ja jumittaa ne pieniksi.

Liiton mukaan alhainen alvikanta palvelee etenkin harrastajayrittäjiä ja vääristää kilpailua.
— Tämä johtuu pitkälti siitä, että monet yrittäjät vähentävät 10 000 euron rajapaalun lähestyessä toimintaansa.
— Suomeen linjattu 10 000 euron alviraja on tuoreen tutkimuksen mukaan kannusteloukku pienille yrityksille. Samalla alvi-byrokratia teettää kuitenkin yrittäjällä paljon töitä ja jo pelkät hallinnolliset kulut ovat noin 1 600 euroa, Silander painottaa.

Estlander sanoo Suomen jääneen pahasti jälkeen EU-maiden keskitasosta, joka on noin 30 000 euroa. Hän arvioi Viron vetovoiman kasvavan yrittämistä kannustavana maana.
— Korotuksen yhteydessä alvin huojennusmallia tulee myös nostaa korkeammalle tasolle, minkä ohella veroon on tehtävä säännöllinen indeksitarkastus, jotta se ei polje vuositolkulla paikoillaan.
— Ennen viime eduskuntavaaleja tehty alvin alarajan nosto 8 500 eurosta 10 000 euroon oli askel oikeaan suuntaan, mutta nyt Suomi-neito tarvitsee kosmeettisen sipaisun sijaan reippaan kasvojen kohotuksen, Estlander summaa.

Yrittäjänaiset perustelee alvin alarajan nostoa etenkin sillä, että vero kohtelee eri tavoin työvoima- ja pääomavaltaisia aloja. Naiset toimivat Suomessa työelämän eriytymisestä johtuen pitkälti palvelu- ja käsityövaltaisilla aloilla.
— Eivätkä yrittäjät voi näillä aloilla aina lisätä alvia tuotteidensa hintoihin, koska asiakkaat kaikkoaisivat. Kaikki yrittäjät eivät voi liioin vähentää ostojensa alvia myynnin alvista, koska ostoja on vain nimeksi, Estlander selventää.

Lisätiedot:
Seija Estlander, puheenjohtaja, p. 050 302 8460
Marju Silander, toimitusjohtaja, p. 050 409 2561


Tiedotteita: