Yrittäjänaiset vaatii uutta potkua naisten yrittämiseen

Suomen Yrittäjänaiset (SYN) on tiivistänyt tulevien eduskuntavaalien edunvalvonnan tavoitteet kolmeksi kärkitavoitteeksi, joita ovat:

1. Vanhemmuudenvapaakulujen tasaaminen yhteisvastuullisesti ja laajalta veropohjalta

– Yksi lapsi maksaa tänä päivänä työnantajalle noin 17 000 euroa.
– Se on epäreilua ja rajoittaa naisvaltaisten alojen yrittämistä, kasvua, työllistämistä ja kansainvälistymistä.
– Samalla se rajoittaa myös nuorten äitiriski-ikäisten naisten työllistymistä pysyviin työpaikkoihin.

2. Verotuksesta on tehtävä yrittämistä ja työllistämistä kannustava

– Tällöin keskeistä on henkilöyritysten verohuojennuksen toteuttaminen ja yrittäjän verotaakan keventäminen samansuuruisista tuloista samalle tasolle palkansaajana kanssa.
– Lisäksi arvonlisäveron alaraja tulee nostaa 50 000 euroon ja nykyisen huojennusmallia on nostettava vastaavasti. Arvonlisäveron alarajaan tulee tehdä jatkossa säännöllinen indeksitarkastus.
– Alle 25-vuotiaiden ja yli 65-vuotiaiden työntekijöiden työnantajamaksut on puolitettava.

3. Yrittäjän sosiaaliturvaa tulee parantaa

– Suomessa on tapahtunut viime vuosina valtava rakennemuutos ja tänään pääosa yrittäjistä on yksinyrittäjiä ja pienyrittäjiä. Yrittäjien sosiaaliturvan perustana ovat yrittäjän eläkelain mukaiset YEL-tulot, jotka ovat tuoreimpien tietojen mukaan vain noin 1850 euroa kuukaudessa, kun palkansaajien ansiotulot ovat noin 3 280 euroa kuukaudessa.
– Yrittäjän sosiaaliturvaa pitää kohentaa sairastamisen osalta siten, että yrittäjän omavastuu muutetaan samalle tasolle maatalousyrittäjien kanssa.
– Nyt yrittäjän omavastuu on sairastumispäivä ja kolme arkipäivää, kun se on maatalousyrittäjällä sairastumispäivä ja kolme kalenteripäivää.
– Yrittäjän samasta tulosta maksama sosiaaliturva ei saa liioin olla palkansaajan sosiaaliturvaa heikompi.

Lisätietoja:
Seija Estlander, puheenjohtaja, p. 050 302 8460
Heli Järvinen, toimitusjohtaja, p. 050 512 1736


Tiedotteita: