Yrittäjänaisten hallitus järjestäytyi

Suomen Yrittäjänaisten hallitus järjestäytyi ja teki keskeiset henkilövalintansa. Varapuheenjohtajina jatkavat Tiina Koski Forssasta ja Marja-Leena Magga Sodankylästä.

Hallituksen työvaliokunnassa jatkavat puheenjohtaja Seija Estlander Helsingistä ja molemmat varapuheenjohtajat. Lisäksi työvaliokunnassa jatkavat Sirpa Pii-Keinonen Jyväskylästä ja Susan Äijälä Tampereelta. Viestintätoimikuntaan nimettiin hallituksesta Sari Hagemeier Hämeenlinnasta, Tarja Lakkala Rovaniemeltä ja Liisa Seppälä Kotkasta.

Yrittäjänaisten edunvalvonnan kärkitavoitteita ovat perhevapaauudistuksen läpivienti tällä hallituskaudella sekä yrittäjän sosiaaliturvan parantaminen ja yrittämistä kannustavan veropolitiikan edistäminen.  Erityisesti arvonlisäveron alaraja tulee nostaa Suomessa 10 000 eurosta 50 000 euroon eli EU-maiden tasolle. Samalla tulee nostaa verorajaa seuraavaa huojennusaluetta portaittain.

Hallitus päätti lähteä mukaan KasvuOpen:iin naisyrittäjyyden edistämiseksi. Lisäksi hallitus päätti yksimielisesti lopettaa ESR-osarahoitteisen Liekki-hankkeen toteuttamisen, jota tehtiin vuonna 2017 Uudellamaalla.

Tästä eteenpäin yrittäjänaisten kasvua vie Uudellamaalla eteenpäin Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Työterveyslaitoksen yhdessä toteuttama Oona – osaamista ja onnistumisen tukea yrittäjänaisille ESR-hanke. ESR-osarahoitteiset Liekki- ja Oona-hanke ovat tehneet yhteistyötä jo vuonna 2017 ja Yrittäjänaisten ja Oona-hankkeen yhteistyö jatkuu myös vuonna 2018.

Lisätiedot:

Seija Estlander, puheenjohtaja, puh. 050 302 8460

Tiina Koski, varapuheenjohtaja, puh. 050 375 9234

Marja-Leena Magga, varapuheenjohtaja, puh. 040 730 8636

Natalia Härkin, toimitusjohtaja, puh. 050 410 1739

yrittajanaiset.fi


Tiedotteita: