Blogit

Into on kova, uusi ala antaa virtaa

❤ Yrittäjänaisen tarina ❤ Aloitin päiväkotiyrittäjänä vuonna 1997. Halusin perustaa päiväkodin, joka on juuri sellainen, mitä haluaisin omille lapsilleni. Ideana perustamassani päiväkodissa oli tarjota monipuolista toimintaa ja harrastuksia, kuten jumpat,

Tässä työssä olen täydessä elementissäni

❤Yrittäjänaisen tarina❤ Juuri nyt tasapainoilen resurssikysymysten kanssa. Yritykseni työllistää 13 ihmistä ja näin pienessä yrityksessä tarvitaan kaikkia. Koronapandemia sivuilmiöineen on aiheuttanut paljon poissaoloja. Samaan aikaan olen iloinen, että kysyntä on

Perheyrityksessä on parasta yhteen kuulumisen tunne

❤Yrittäjänaisen tarina❤ Aloitin yrittäjänä vuonna 1968. Perustin jalkahoitolan ja kodin tekstiilejä valmistavan Uusneuleen. Seitsemän vuotta myöhemmin Uusneule siirrettiin mieheni vuonna 1968 perustaman Reikälevy Oy:n tekstiiliosastoksi. Tekstiiliosasto lopetettiin vuonna 2003 ja

Yrittäminen on ahkeran ihmisen elämäntapa

💗Yrittäjänaisen tarina💗 Työpöydälläni odottaa yhtiöjärjestysmuutoksia, taloushallinnon ja rahankäytön asiantuntijalausuntoja ja erilaisia oikaisu- ja kohtuullistamispyyntöjä verottajalle ja viranomaisille. Haluan ehdottomasti kehittyä omalla yrittäjän urallani. Tavoitteenani on siirtyä yhä enemmän yritysneuvonnan tehtäviin

Telian naiset mentoroimaan yrittäjänaisia

Haastattelussa Telian aluemyynnin vetäjä Milla Hänninen. Miksi Telian naiset innostuivat mentoroinnista? Yritysten toimintaympäristöt muuttuvat jatkuvasti ja etenkin koronapandemia on pakottanut niin ihmiset kuin yrityksetkin sopeutumaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Teknologian kehittyminen muuttaa

Yrittäjyys tarkoittaa unelmien toteuttamista

❤Yrittäjänaisen tarina❤ Uutena yrittäjänä pidän haasteellisena vakituisen asiakaspiirin saamista. Mutta uskon, että kun työnsä tekee hyvin ja sydämellä, asiakkaat tulevat aina uudelleen. Kaipaan tukea erityisesti markkinoinnin tekemiseen, sillä se on

Ehdokasesittely – Sirpa Huhtala

Olen Sirpa Huhtala, pitkän linjan yrittäjä isolla Y:llä Porista. Yrittäjäurallani olen käynyt läpi monia vaiheita. Koettu on, kun toimisto oli vain oma keittiönpöytä ja yksi rekka, aina tähän asti, että

Ehdokasesittely – Eliisa Moilanen

Hei, olen Eliisa Moilanen, Keski-Savon Yrittäjänaisten puheenjohtaja ja viime vuonna palkittu Yrittäjänaisten yhdistysaktiivi. Olen savolaistunut, vilkas eteläkarjalainen, joka on valmis pistämään itsensä likoon tärkeiksi kokemisensa asioiden eteen. Minusta on hienoa,

Ehdokasesittely – Kate Suopajärvi

Hei,mie olen Kate Suopajärvi, 37 v, Rovaniemeltä ja olen aloittanut yritykseni 2016. Yritykseni Arctic Cherry kautta teen esiintymisiä, toiminnallisia viihdepaketteja, virkistyspäiväohjelmia ja workshoppeja. Teen myös tapahtumatuotantoja ja myyn ohessa kosmetiikkaa

Ehdokasesittely – Kati Vasell

Kati Vasell 35-vuotias tamperelainen, yrittäjä ja äiti. Olen toiminut tapahtuma-alan yrittäjänä vuodesta 2010. Minulla on yhteinen yritys Maikki Media Oy ystäväni kanssa. Toimin esiintymisvalmentajana, kouluttajana, juontajana ja stylistinä. Lisäksi toimin