Yrittäjyyden voimaa ja yhteisiä onnistumisia – Salon Yrittäjänaiset

Terveisiä paikallisyhdistyksestä Salon Yrittäjänaiset on aktiivinen ja perinteikäs yhdistys, joka on toiminut yrittäjänaisten verkostona jo vuodesta 1947. Yhdistyksen toiminta rakentuu edelleen samoille vahvoille arvoille kuin alkuvuosinaan: yhteisöllisyydelle, vertaistuelle ja yrittäjyyden

Yhdessä kohti vahvempaa yrittäjyyttä – Helsingin Yrittäjänaiset

Terveisiä paikallisyhdistyksestä Helsingin Yrittäjänaiset perustettiin 23.10.1947, kun joukko rohkeita naisia päätti rakentaa uutta tulevaisuutta sodanjälkeiseen Helsinkiin. He uskoivat yrittäjyyteen, osaamiseen ja siihen, että yhdessä he voisivat luoda vahvemman tulevaisuuden. Ensimmäiseksi

Kasvua, yhteisöllisyyttä ja yrittäjyyttä – Keski-Suomen Yrittäjänaiset

Paikallisyhdistyksen tarina Keski-Suomen Yrittäjänaisten tarina on kertomus rohkeudesta, yhteisöllisyydestä ja ajassa elämisestä. Kaikki alkoi syyskuun 19. päivänä vuonna 1947 Jyväskylässä, kun 36 yrittäjänaista kokoontui Jyväshovin Peilisaliin pohtimaan oman yhdistyksen perustamista.

Vahva, rohkea ja luova – Etelä-Karjalan Yrittäjänaiset

Terveisiä paikallisyhdistyksestä Etelä-Karjalassa joukko naisyrittäjiä päätti vuonna 2020, että yhdessä tekemällä voi saavuttaa enemmän. Näin syntyi Etelä-Karjalan Yrittäjänaiset, jonka tavoitteena oli alusta alkaen koota alueen yrittäjänaiset yhteen, tarjota vertaistukea ja

Virkistystä, virtaa ja verkostoja – jo yli 70 vuotta

Terveisiä paikallisyhdistyksestä Kaikki alkoi vuonna 1952, kun paikallisessa lehdessä julkaistiin yksinkertainen mutta kutsuva ilmoitus: “Kutsutaan Iisalmen Seurahuoneelle naisia.” Paikalle ei saapunut suurta joukkoa, mutta mukana oli yksi ratkaiseva henkilö, yritteliäs

Vahva perinne ja katse tulevaisuudessa, terveisiä Turusta

Terveisiä paikallisyhdistyksestä Turun Yrittäjänaisten tarina alkaa vuodesta 1947, jolloin Turun Yksityisyrittäjien yhteyteen perustettiin Yrittäjänaiset-kerho. Jo alusta alkaen toiminta herätti laajaa kiinnostusta ja kokosi yhteen aktiivisia naisyrittäjiä. Kerho tunnettiin vireästä toiminnastaan