Tultiin teille ostoksille, kun teitä suositeltiin lämpimästi

❤Yrittäjänaisen tarina❤ Aloitin yrittäjyyden 1995. Olin tehnyt töitä lastensuojelualalla, mutta sieltä ei löytynyt vakityöpaikkaa, joten päätin työllistää itseni yrittäjänä. Perustimme Kalustehalli Asialan yhdessä aviomieheni Jorman ja anoppini Annelin kanssa. Yritys

Uskalla ajatella eri tavalla ja olla rohkeasti oma itsesi

❤ Yrittäjänaisen tarina ❤ Olen tehnyt töitä yrittäjämäisesti kaupallisella alalla koko ikäni, mutta yrittäjyys tuli silti yllätyksenä. Tajusin vasta viime syksynä, että minulta puuttuu koko yrittäjän identiteetti. Autan muita ja

Hyppää rohkeasti, ei siitä korkealta putoa

❤Yrittäjänaisen tarina❤ Toimin maatalousyrittäjänä jo 1980-luvulla kymmenisen vuotta. Sitten 1996 törmäsin porukkaan, joka oli perustamassa osuuskuntaa. Tiesin heti tämän olevan minun juttuni. Yrittämisessä valta ja vastuu on sinulla itsellä. Taivas

Dreams are my wings

❤Yrittäjänaisen tarina❤ Olen toiminut sivutoimisena yrittäjänä korubrändini LADY R:n parissa vuodesta 2009 alkaen päätyöni ohella. 30-vuotinen koulutusalan ura toisen palveluksessa päättyi vuoden 2021 lopussa, kun aloitin täysipäiväisenä yrittäjänä. Lähdin kohti

Voimantunne tulee yhteisöllisyydestä

❤Yrittäjänaisen tarina❤ En ollut koskaan ajatellut ryhtyväni yrittäjäksi. Valmistuin Tampereen yliopistosta yhteiskuntatieteilijäksi ja opintojen aikana 80-luvulla en kuullut kertaakaan sanaa yrittäjä. Ehdin olla useassa työpaikassa, kunnes kokeilin toiminimellä konsulenttina Tupperwaressa