Katriina Pilppula on vuoden 2017 valtakunnallinen Yrittäjänainen

Suomen Yrittäjänaiset on valinnut Vuoden valtakunnalliseksi yrittäjänaiseksi jyväskyläläisen hotelli- ja ravintola-alan yrittäjä Katriina Pilppulan.

Hänen yritykseensä Yöpuu Osakeyhtiöön kuuluu neljä itsenäistä brändiä. Näitä ovat boutique-hotelli Yöpuu, fine dining-ravintola Pöllöwaari, hotelli Verso ja Verso Baari.

Pilppula on kehittänyt yritystään menestyksekkäästi innovatiivisella ja periksi antamattomalla otteella. Hän perusti vuonna 2000 Jyväskylän Vaajakoskelle kahvilan. Tämän jälkeen hän on kasvattanut bisnestoimintaansa yrityskaupoilla. Tällä hetkellä yritysryppääseen kuuluu kaksi hotellia ja kaksi ravintolaa, jotka työllistävät noin 50 henkilöä.

”Palkinnon saaminen tuntuu hienolta ja hyvältä. Tämä on tunnustus koko perheelle ja henkilökunnalle, ei vain yksin minulle”, Katriina Pilppula iloitsee.

Yrityksen menestys perustuu eritoten korkeaan laatuun, erinomaiseen palvelutasoon ja asiantuntevaan henkilökuntaan. Lisäksi Pilppula seuraa aktiivisesti alan kansainvälisiä kehitystrendejä ja sopeutuu muutoksiin ketterästi.

”Hotelliala on Suomessa melko ketjuuntunutta, mutta yksityiselle innovatiiviselle toimijalle jää hyvin tilaa pärjätä. Asiakkaita kiinnostaa monipuolinen tarjonta.”

Suomen Yrittäjänaisten palkinnon keskeisenä kriteerinä on ennen muuta kannattavasti ja menestyksellisesti hoidettu yritys.  Vuoden yrittäjänainen palkittiin lauantaina 7.10. Rovaniemen liittokokouspäivillä. Katriina Pilppula on 28. tunnustuksen saanut yrittäjänainen.

Yöpuu Yhtiö Oy

Toimiala: Hotelli- ja Ravintolatoiminta

Perustamisvuosi: 2000

Henkilökunta: 47

Yhtiömuoto: Oy

Omistus: Perheessä

Liikevaihto 2016: 3,48 milj.€

Taseen loppusumma 2016: 1,95 milj. €

Kuvat:  Kaisa Sirén

Lisätietoa ja haastattelupyynnöt: 

Katriina Pilppula, Vuoden valtakunnallinen yrittäjänainen

040 544 4689, [email protected], www.hotelliyopuu.fi

 

Natalia Härkin, Suomen Yrittäjänaisten toimitusjohtaja

050 410 1739, [email protected]

 

Seija Estlander, Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtaja

050 302 8460, [email protected]


Tiedotteita: