Esiintyjät la seminaari ja iltajuhla 30.9.2023

Lauantai 30.9.2023 – Seminaari

Harri Gustafsberg – Karhuryhmästä yrittäjäksi, miten vahvistat henkisiä voimavaroja

Harri Gustafsberg on henkistä suorituskykyä valmentava, tutkiva ja kehittävä filosofian tohtori. Hänen kokemuksellinen taustansa on poikkeuksellinen. Harri työskenteli Poliisin valmiusyksikkö Karhussa yli 20 vuotta, joista viimeiset 10 vuotta kouluttajana ja operatiivisena johtajana. Hän havahtui aikanaan poliisin operatiivisessa työssä, että vaikka yksiköllä oli poikkeuksellisen suuri motivaatio olla ammatissaan paras, ja hän harjoitteli ammattimaisesti fyysisiä ja taktisia taitoja, tehtävissä tapahtui silti virheitä. Syy oli ääritilanteiden aiheuttama voimakas stressireaktio. 

Gustafsberg alkoi etsiä valmiusyksikkö Karhulle kouluttajaa. Vaativia tilanteita kokenutta ammattilaista ei kuitenkaan löytynyt suomesta, joten Harri päätti alkaa perehtymään asiaan itse. 

Harri on yrittäjä, palkittu tietokirjailija ja yrityspuhuja sekä TV persoona. Hänen intohimonsa on edelleen selvittää inhimillisyyden mysteerejä.

Agnico-Eagle Finland Oy  – kultakaivoksen tarina

Kittilän kaivos on Euroopan suurin kultakaivos. Vuodessa louhitaan noin 2 miljoonaa tonnia malmia, ja vuotuinen tuotantomme on noin 7 000 kiloa kultaa. Nykyisillä malmivaroilla ja tuotantomäärillä kaivoksen odotetaan toimivan vuoteen 2034 saakka. Kaivos työllistää noin 500 omaa työntekijää ja noin 500 urakoitsijoiden työntekijää.

Hanna-Mari ”Pyry” Talvensaari – Lapin unohtumattomat elämykset

Harriniva Hotels & Safaris on perheomisteinen Lapin matkailun pioneeri Tunturi-Lapin Muoniossa, Suomi-neidon kainalossa Ruotsin rajalla. Vuonna 1973 Euroopan pisimmän vapaana virtaavan joen, Muonionjoen, rannalle perustettu leirintä- ja karavaanialue on kasvanut kolmeksi täyden palvelun lomakeskukseksi keskellä Lapin puhdasta luontoa

Tänään olemme yhtä kuin Harriniva Adventure Resort, Jeris Lakeside Resort ja Torassieppi Eco Reindeer Resort. Me harrinivalaiset teemme parhaamme, jotta vieraamme saavat Lapin lomallaan unohtumattoman elämyksen, ja kokevat itsekin olevansa parhaimmillaan luonamme erämaassa.

Pertti Hettula – Vierivä kivi ei sammaloidu

Pertti Hettula on Hettula Oy:n, 64 vuotiaan perheyrityksen toimitusjohtaja sekä omistaja. Hänen päivänsä eivät ole tylsiä, sillä hän on mukana yrityksensä päivittäisissä toimissa 24/7. Hänet voi bongata mm. hinausauton ratista, loka-auton letkun varresta tai toimistosta. Pertti on mukana erilaisissa yhdistyksissä sekä järjestöissä puheenjohtajana tai hallituksen jäsenenä.

Kirsti Lampela – Hali by sisters

Rohkea ja peloton nainen, äiti, mummo, vaimo, sisko ja yrittäjä.
Verkostomarkkinoinnin ammattilainen. Puhuu rinnoista, koska rakastaa niitä, ja löytää jokaiselle naiselle
oikean liivin mallistostaan. Lappilainen syntyjään, sielultaan ja sydämeltään.

Eveliina Pääkkölä – Poron vuosi

Eveliina Pääkkölä on ArctiFood Oy:n toimitusjohtajana pienessä Raattaman kylässä Ounasjoen rannalla, Pallastunturin kupeella. ArctiFoodin tehtaalla valmistetaan monentyyppisiä poronlihatuotteita Tunturi-Lapin alueella kasvaneista poroista, ja pääasiassa tuotteet myös myydään Tunturi-Lapin alueella ravintoloissa ja kaupoissa sekä pitopalveluissa.

Yritys on perustettu vuonna 2002, ja vuodesta 2011 Eveliina siirtyi täysiaikaisesti työskentelemään perheyrityksen tehtävissä.  Vetovastuu yrityksen toiminnasta tuli aviopuolison eläköitymisen jälkeen muutama vuosi myöhemmin.

Nykyään ArctiFood työllistää sesonkiluonteisesti seuraavan sukupolven lisäksi myös muutaman ulkopuolisen työntekijän porojen leikkuukauden ja matkailusesonkien aikana.

Poroelinkeino on tullut Eveliinalle tutuksi jo lapsuudesta ajoporoharrastuksen myötä, ja luontaiselinkeinotilalla 1990-luvun alusta lähtien kaikenlaiset porotilan työt ovat kuuluneet vuoden kiertoon.

Raattama pienenä kyläyhteisönä elää edelleen vahvasti porotaloudesta, ja kylän nuoria ArctiFoodissa onkin pyritty kouluttamaan mm. TET-harjoitteluista alkaen poronlihan käsittelyyn.

Eveliinan harrastuksiin kuuluu luonnossa liikkuminen, hanurin soitto ja monenlaiset kyläyhteisöön kuuluvat tehtävät, kuten kalatalouden hallinnointi osakaskunnan vetäjänä.

Sara Seppänen – kansanedustajan tarina

Sara Seppänen on tuore kansanedustaja (ps). Hän on Lapin liiton valtuuston puheenjohtaja ja Rovaniemen kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsen. Siviiliammatiltaan hän on luokanopettaja ja tohtoriopiskelija.


Lauantai 30.9.2023 – Iltajuhla

Päivikki Palosaari – Levin voimanainen

Päivikki Palosaari on Hullu Poron perustaja, omistaja ja yrittäjäneuvos. Häntä on kuvailtu useilla nimityksillä: Lapin keisarinna, Levin voimanainen, Lapin matkailun matriarkka, Lapin kultasormi, Matkailun ideasampo, Levin patruuna, Levin viihdekeisarinna ja Lapin ravintolakuningatar. Vietämme lauantain iltajuhlaa Hullu Poro Areenalla, ja Päivikki toivottaa omalta osaltaan Yrittäjänaiset tervetulleiksi.

Antti Alatörmänen – Monot narikhan 💃🥳

Antti Alatörmänen on Oulussa asuva laulaja ja lauluntekijä, lähtöisin Kittilän Tepastosta. Hän toimii yksityisyrittäjänä ja on vuosien saatossa ollut mukana monenlaisissa kokoonpanoissa, mutta isommalle yleisölle hän tuli tunnetuksi 2023 The Voice of Finlandin yhtenä osanottajana. Tällä hetkellä hän työstää uutta materiaalia, joka on kuunneltavissa loppuvuodesta 2023.