Torstain hallituksen tiedotustilaisuuden jälkeen monelta pääsi itku. Nyt on jo vuosi menty täysin poikkeuksellisessa tilanteessa. Tämä ei kuulu enää normaaliin yrittäjän riskiin.
On yrittäjiä, joilla kauppa on käynyt tai kesä oli vilkas, mutta suurimmalla osalla alkaa nyt olla toden teolla vaikeuksia. Keinot selviytyä ovat vähissä.
Sen sijaan, että yritys tekee konkurssin, niin moni pienyrittäjä vain hiljaisuudessa lopettaa toiminnan ja jää maksamaan yritystoiminnan velkoja. Kun yrityksestä ei saa palkkaa, niin omakin talous on sekaisin. Pahimmillaan omassa taloudessa luottokortti-, osamaksuvelat ja kulutusluotot ovat kasvaneet liian suuriksi.
Minulta usein kysytään, että mitä yrittäjille kuuluu tässä hetkessä. Kerron sen mitä olen aistinut. Monella on isojakin vaikeuksia, mutta silti jostain aina löytyy se selviytymisen taito ja tahto. Nyt epäilyttää, että isolla osalla se tahto alkaa olla loppunut.
En osaa kirjoittaa tähän jäsenviestin alkuun mitään järkevää. Tsemppiä-viesti ei auta, vaan pikemminkin ärsyttää. Soita ystävälle, äidille, tyttärelle, veljelle, kenelle tahansa, joka jaksaa kuunnella. Älä jää yksin. Asioiden puhuminen ääneen yleensä jo hiukan helpottaa.
Minullekin saa soittaa. Olen itse joutunut myymään perheen kodin, kun velkaannuimme yritystoiminnassa niin pahasti finanssikriisin seurauksena. Jos se mitään auttaa, niin voin nyt todeta, että siitäkin selvittiin.
Otimme kantaa ja vaadimme, että rajoitusten yhteydessä samanaikaisesti pitää tulla ratkaisuja. Turvaväleillä ja käsiä pesemällä yritykset eivät selviä. Yrittäjät tarvitsevat välittömästi tiedon, miten heitä kannatellaan tämän ajan yli. Meidän hyvinvointiyhteiskuntamme ei kestä sitä, että yrittäjät luovuttavat tai yritykset kaatuvat.
Carita Orlando
Toimitusjohtaja
