Marjatta Holmberg on EU:n pohjoisin matkailuyrittäjä

Marjatta Holmberg on EU:n pohjoisin matkailuyrittäjä [dropcap]M[/dropcap]arjatta Holmberg unelmoi nuorena muun muassa lentoemännän tai matkaoppaan työstä jossakin kaukana. Kun oma äiti alkoi puhua Utsjoen Nuorgamin lomakeskuksen siirtämisestä Marjatan ja hänen

”Kasvua yrityskaupoilla”

”Kasvua yrityskaupoilla” [dropcap]V[/dropcap]uoden valtakunnalliseksi yrittäjänaiseksi on valittu Katriina Pilppula. Jyväskyläläinen hotelli- ja ravintola-alan yrittäjä uskoo yksilöllisyyteen.   ”Paljon on ollut iloa ja menestystä – ja kaikkea siltä väliltä.” Näin sanoi

”Lisää naisia yrittäjiksi”

”Lisää naisia yrittäjiksi” [dropcap]Y[/dropcap]rittäjänaisten uusi toimitusjohtaja Natalia Härkin näkee monia mahdollisuuksia ja tarpeita naisyrittäjyyden edistämisessä. Työtä riittää – mutta niin riittää myös intoa ja osaamista. ”Uudessa tehtävässäni yhdistyy luontevasti aiempi

“Idea siivousalasta syntyi saunassa”

“Idea siivousalasta syntyi saunassa” [dropcap]T[/dropcap]oimitusjohtaja Suvi Toivola, 34, sai nuorelle yrittäjänaiselle myönnettävän Kultainen Oras -kannustuspalkinnon huhtikuun alussa. Hänen yrityksensä Puhdas Ilo Oy:n missiona on tehdä ihmisen elämästä hieman parempaa. Vähän

Tuo itsesi esille

Tuo itsesi esille [dropcap]K[/dropcap]atleena Kortesuo neuvoo yrittäjää tuomaan enemmän itseään esiin. Se ei tarkoita, että pitäisi olla täydellinen. Riittää, että on oma itsensä. Miten olisi kukkakauppias nahkahousut jalassa ja lävistykset

Yrittäjätreffit: Yrittäjyys on tasapainoilua

”Yrittäjyys on tasapainoilua” [dropcap]K[/dropcap]un kaksi yrittäjää ja terapeuttia kohtaa, he puhuvat luontevasti sekä rahasta että hyvinvoinnista. Vuosi sitten Salla Vuoristo-Myllys vietti joululomansa ruuvaten Ikean hyllyjä tuoreen yrityksensä toimistolla. “Seuraavalla kerralla