Tarvitsemme rohkeutta yrittää, epäonnistua ja hypätä uuteen

Lainsäätäjänä haluan vaikuttaa siihen, ettei meillä tulevaisuudessa enää ole sukupuolittuneita työ- ja yrittäjämarkkinoita. Nyt on aika nostaa naisyrittämisen rimaa, kirjoittaa Karoliina Partanen. Jokin aika sitten vedin aamulla kahvit niin sanotusti

Kolmen mantereen Noodelist

Thuong Tan uudisti tuhatvuotisen nuudelin ja rakentaa nyt liiketoimintaa omasta historiastaan. Teksti  Anne Karppinen  Vietnamissa syntynyt Thuong ”Tonxu” Tan tietää olevansa suomalainen. Hän puhuu unissaan suomea. Taustansa ja nykyisen asuinpaikkansa

Lukuvinkkejä brändin rakentajalle

Helsingin Yrittäjänaisten jäsen ja Yrittäjänainen -lehden AD Kirsi Hamnell esittelee kolme kirjaa brändeistä. Omakohtaisesti brändeistä Hallitusammattilainen ja pitkän uran suurten kansainvälisten ja kotimaisten, ketjumaisesti johdettujen yritysten toimitusjohtajana tehnyt Marina Vahtola

Mitä olet oppinut brändi-ilmeen merkityksestä?

Kolme yrittäjänaista kertoo, miten heidän yrityksensä visuaalinen ulkoasu on syntynyt. Teksti Tiiu Pohjolainen Tuotemerkki syntyi visuaalisen ilmeen muutoksesta Mitä visuaalinen ilme merkitsee brändillesi?Aivan kaikkea. Sain kuulolaitteen elokuussa 2018. Neljä päivää

Brändi tuo rauhan

Liiketoiminta on odotusten myymistä. Näistä odotuksista syntyy brändi.Brändi on työkalu, jonka käyttö tuo tulosta – myös yksinyrittäjälle. Teksti Anne Karppinen Brändi näkyy selkeästi yrityksen tuloksessa ja taseessa. Se luo jatkuvuutta

Laulava lakinainen

Elina Koivumäki haluaa ravistella juristi-instituutiota ja muotoilla asiantuntijuuden tunnusmerkit uusiksi. Energiaa hän ammentaa muista ihmisistä. Teksti Annamari Typpö Kuvat Sonja Lahtinen Minusta ei missään olosuhteissa pitänyt tulla yrittäjää, ei ainakaan