Blogit

Koville ottaa

Hallitus on linjannut kärkitavoitteikseen julkisen talouden sopeuttamisen, sääntelyn purkamisen ja yritysten veroruuvin hölläämisen. Pääministeri Juha Sipilä selvensi eilen suorin sanoin kansalaisille, mistä hallituksen kustannuskilpailukykyä parantavissa esityksissä on kyse. Suomen talouden

Yhteiskuntasopimusneuvottelut tarjoavat kitkerää soppaa

Yhteiskuntasopimusneuvottelut starttaavat kohta. Rinkiin kutsuttuja ovat vanhat tutut tupokaartilaiset. Mutkat suoriksi sanottuna hallitus hakee sopimuksella kilpailukykyloikkaa, joka tähtää yksikkötyökustannusten nipistämiseen vähintään viidellä prosentilla. Ratkaisuvaihtoehtojen kehittelyn hallitus jättää neuvottelijoille. Neuvotteluprosessista sukeutunee

Onko yrittäjänaisen edessä kovan päivän ilta?

Yrittäjänaiset tekevät pitkää työpäivää. Vuosi sitten tehdyn selvityksen mukaan yrittäjänaiset paiskivat liki 50 tuntista työviikkoa ja vain 44 prosenttia arvioi pitävänsä sopivasti lomia. Suomessa on tänään 170 000 yksinyrittäjää, ja

YEL – minimi vai jotain muuta

Juhani Kähärän juttu Uudessa Suomessa 22.6.2015 on kirvoittanut värikästä keskustelua sosiaalisessa mediassa. Kähärän perustelut, miksi YEL:ä ei kannata maksaa, lain vaatimaa minimiä enempää, on mustavalkoisesti katsottuna ihan oikein. Varmasti sijoittamalla

Kyllä valinnoilla on väliä

Vuoden Yrittäjänaisen haku on paraikaa käynnissä ja jatkuu aina kesäkuun loppuun. Tällä ja muilla valinnoilla, liittomme nostaa esiin jäseniään, samalla kun tarjoamme valitulle väylän nostaa framille yrittäjänaisia liippaavia tärkeitä kysymyksiä. Viime

Yrittämisen loistava tulevaisuus

Tähtitieteilijä Esko Valtaojan yrittämiseen liittyvää puheenvuoroa kuunnellessa tulee väistämättä sellainen olo, että ihan kaikki on mahdollista. Samalla herää kysymys, miksi minulla ei vielä ole yritystä? Hänen innostuksensa ja mahdollisuuksien tunnistaminen

Jokainen yrittäjänainen on upea tarina

Kevät toi muurarin, maalarin, hanslankarin ja hampparin. Ja vaalit. Ja toivottavasti sen myötä parempia ratkaisuja yrittäjien suuntaan. Onnea vaan kaikille kansanedustajaksi päässeille yrittäjänaisille! Teihin kohdistuu nyt paljon odotuksia, jotta saadaan

Järjestöpäivä pureutui edunvalvontaan

Forssan Yrittäjänaispäivien kyljessä pidetty järjestöpäivä veti ennätyksellisesti liki 90 osallistujaa. Päivän teemoina olivat uuden jäsenrekisterin kehittäminen sekä yhteinen sessio siitä, kuinka edunvalvontamme viedään läpi kautta koko jäsenkentän. Järjestöpäivän starttasi Membook

Kun työllistäminen takkuaa – onkohan järjestelmässämme vikaa?

Olen vuoden aikana törmännyt kahdesti tilanteeseen, jossa olisin palkannut työntekijän, mutta hänen ei ole kannattanut ottaa työtä vastaan! Ensimmäinen tapaus oli sellainen, jossa ihminen haki meiltä oppisopimuspaikkaa. Hän oli aloittanut

Nyt riittää yrittäjilläkin ystäviä

Näin vaalien alla yrittäjilläkin riittää ystäviä, jotka nostavat framille tärkeitä yrittämistä hiertäviä epäkohtia. Myös Yrittäjänaisten ongelmat putkahtelevat tuon tuosta esiin. Se on sinänsä hieno juttu, mutta jo nyt kourii monien