Yrittäjälle kuuluu kunnon sosiaaliturva siinä missä muillekin. Tätä liittomme rummutti viime eduskuntavaalien aikaan, mutta vaalihurman haihduttua hiljaisuus on laskeutunut “Galileaan”.
Yrittäjän sosiaaliturva ei kuulu yrittämisen riskeihin. Eikä ole yrittämisen riskin sosialisointia, jos yrittäjällä on turva esimerkiksi sairauden, mammaloman ja vanhuuden varalle.
Yrittäjän sosiaaliturvan Akilleen kantapäänä on kuitenkin se, että yrittäjä itse määrittelee YEL-vakuutuksensa suuruuden – ja liian monet pulittavat itselleen liian pieniä YEL-maksuja. Tätä konkretisoi osuvasti se, että yksityisen sektorin palkansaajien keskimääräiset kuukausiansiot pyörivät noin 3 300 eurossa ja yrittäjän keskimääräiset YEL-työtulot jäävät alle 2 000 euroon.
Yrittäjän sosiaaliturvassa solmukohtia ovat etenkin 1.) sairausajan pitkä omavastuu, 2.) yrittäjän perheenjäsenen työttömyysturva ja se, 3.) että toiminimiyrittäjän lasta sorsitaan eikä lapsi voi vieläkään sairastaa firman piikkiin. 4.) Lisäksi on vääriin, että monen alivakuutetun yrittäjän YEL-maksut huljahtavat nyt Kankkulan kaivoon, ja yrittäjä jää kituuttamaan KELA-etuuksien osalta pelkän perusturvan varaan.
Yrittäjänaiset ajaa liittona sitä, että yrittäjän sairausajan karenssi leikataan yhteen päivään. Nyt yrittäjän maksaa omasta kukkarostaan sairastumispäivän ja kolme arkipäivää. Lisäksi yrittäjä-käsite pitää justeerata lainsäädännössä niin pitäväksi, ettei esimerkiksi perheenjäsenen työttömyyden osalta absurdeille viranomaistulkinnoille jää sijaa.
Epäkohtien taustalla tulee nähdä myös se, että yrittäjänaiset tekevät jo nyt noin 50 tuntista työviikkoa ja tinkivät lomistaan ja vapaa-ajastaan. Lisäksi naisvaltaisten alojen työnantajat tukevat yhteiskuntaa 17 000 euron vauvalaskulla. Joten eikö ole oikeus ja kohtuus, että edes nämä sosiaaliturvan keskeiset porsaanreiät tilkittäisiin?
Seija Estlander
Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtaja
